Avainsana-arkisto: maksullinen tutkintokoulutus

Kuka pelkää asiakkuutta?

Hyvinvointivaltiossa koulutus on ilmaista. Tarkemmin sanoen, yleissivistävästä ja tutkintotavoitteisesta koulutuksesta ei peritä maksuja. Paitsi kirja- ja materiaalihankintojen muodossa, joihin saattaa upota vuodessa hyvinkin 500 – 1000 euroa jo lukiossa tai ammatillisella puolella. Ja tietysti veroina, jotka onkin tarkoitettu yhteisen hyvän turvaamiseen kaikille.

Proakatemia_9

Pääasia kuitenkin, ettei raha siirry suoraan vastikkeena koulutuksesta. Sama lähes pyhä periaate pätee hyvinvointivaltion palveluissa laajemminkin, korruptiossakin. Suomalainen päättäjä ei ota rahaa itselleen, vaan korkeintaan järjestää sitä kolmannelle taholle, joka sitten muistaa häntä sopivan hetken tullen. Siis ihan sattumalta, suunniteltunahan kyse olisi lain rikkomisesta.

Hyvinvointivaltio ei perustu asiakkaaseen ja palvelun tarjoajaan, vaan kansalaiseen ja palvelun järjestäjään. Joka on useimmiten monopoliasemassa. Ja sen valitettavan usein huomaa arjessa. Vai mitä pitäisi ajatella ilman vuoronumerolappua ainoana ”asiakkaana” palvelutiskillä olevasta sairaasta vanhuksesta, joka käännytetään takaisin lappukoneen kautta jonotusistuimelle. Vain kuullakseen välittömästi istumisen jälkeen bling-blong ja nähdäkseen vilkkuvan vuoronumeron kutsuvan raahautumaan takaisin tiskille. Ihan viime vuonna Tampereelta bongattuna.

Maksavalle asiakkaalle näitä ei kahta kertaa satu. Joko lähtee asiakas tai asiakaspalvelija toiseen paikkaan. Sietävät nuo rahanahneet palvelujen myyjät jopa asiakkaan aiheetontakin kiukuttelua niin, ettei niille viitsi kauaa pauhata. Nolata nyt itseään toisten asiakkaiden nähden mesoamalla pikku jutuista, kun tiskin takana saatetaan jopa hymyillä, ymmärtäväisesti. ”Antaa tulla vaan, 15 euron toimistomaksun edestä kyllä muutaman minuutin jaksaa”. Hyvässä lykyssä sama ihminenkin vielä joka päivätyössään on ilmaispalvelun vastaanottovirkailijana.

Asiakkuus ei kuulu myöskään suomalaiseen tutkintokoulutukseen. Kaupallisten ohjausmekanismien puuttuessa siihen kuuluvat yhteishaulla osoitettu ja sosiaalietuuksien menettämisen uhalla vastaanotettu koulutuspaikka, vahtimismekanismit ilmaispalvelun väärinkäytösten varalta ja koulutettavan heikot kannusteet käyttäytyä aina maksajan kannalta tarkoituksenmukaisesti. Mutta näinhän se tuppaa olemaan kun suora yhteys omaan kukkaroon puuttuu, tarvitaan lisää rajoituksia ja vahteja. Ja ”väärinkäytöksistä” sanktioita.

Opiskelua TAMKin Proakatemialla.

Opiskelua TAMKin Proakatemialla.

Mitä jos opiskelija olisikin asiakas? Saisi opintojen laajuutta vastaavat palvelusetelit käteensä hankkiakseen osaamista työelämään. Toisi oppilaitokseen rahan tullessaan, palveluseteleiden loputtua eurotkin kelpaisi. Tekisikö valintansa opintojen etenemisestä yhtä viisaasti maksetun ajan hyödyntäen kuin asumisessa, harrastuksissa ja muissa ostamissaan palveluissa? Voisiko tulla vielä nykyistäkin paremmin palveltua, olisiko asiakas ”kuningas”? Saisiko valita haluamansa opinnot, myös toisesta koulutusohjelmasta? Niinhän maksava asiakas tekee, lihat ja kalat samalle lautaselle. Tarvittaisiinko palkkatulojen sanktiointia opintotuessa lainkaan? Eikö se riittävästi ohjaa jos tukikuukausia on rajallisesti, ja niiden loppumisen jälkeen maksetaan opiskelukin itse tienatuilla rahoilla? Kuka pelkää asiakkuutta? Vastustakoon heti ja jyrkästi. Ja varokoon tilaisuuden tullen sortumasta yksityislääkärille terveyskeskuksen hyvinvointipalvelut sivuuttaen.

Vastikään yliopistorehtoreille tehdyssä kyselyssä Aamulehden mukaan vain Vaasan yliopiston rehtori kannatti julkisesti maksullista tutkintokoulutusta. En suostu kaveriksi, kaksi vastaan viisi miljoonaa tuntuu vähän epätoivoiselta. Mukavampi olla voittajien joukossa, niin mielipiteissä kuin lentopallossakin.

Mikko Naukkarinen, vararehtori
Valokuvat:
Marko Rämä