Avainsana-arkisto: korkeakoulukonsortio

Etunsa kullakin

 Mikko Naukkarinen, varatoimitusjohtaja 25.9.2018

Asioita halutaan usein ratkaista kokonaisuuden kannalta hyvällä tavalla. Aina kun ollaan riippuvuussuhteessa toiseen, käsitteet ”yhteinen etu”, ”kokonaisuuden kannalta” ja ”näkökulma” ovat erottamattomat. Tämä pätee yksittäisiin ihmisiin, ryhmiin ja organisaatioihin. Erilaiset tulkinnat kokonaisuudesta, jonka näkökulmasta yhteistä etua tulkitaan, voivat tuottaa paljonkin toisistaan eroavia käsityksiä päätöksenteon pohjana käytettävästä yhteisestä edusta.

Osakeyhtiölaki auttaa päätöksillä edistettävän kokonaisuuden hahmottamista toteamalla että ”yhtiön johdon on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua”. Varmuuden vuoksi vielä määritellään, että yhtiön johtoon kuuluvat hallitus sekä toimitusjohtaja ja hallintoneuvosto, mikäli ne on nimitetty. Ikään kuin tämä ei olisi jo selvä toimintaohje, todetaan vielä, että ”hallitus tai hallituksen jäsen ei saa noudattaa yhtiökokouksen, hallintoneuvoston tai hallituksen tekemää päätöstä, joka on tämän lain tai yhtiöjärjestyksen vastaisena pätemätön”.

Ammattikorkeakoululaki on erityislaki, joka on 5 §: n mukaan tulkintajärjestyksessä ensisijainen ammattikorkeakouluosakeyhtiön sääntelyssä. AMK-laki määrää, ettei siinä hallitukselle ja rehtorille määrättyjä tehtäviä saa ottaa yhtiökokouksen ratkaistavaksi. Omistajat käyttävät päätösvaltaa yhtiökokouksessa. Asiassa, josta ei ole ammattikorkeakoululain sitovaa määräystä, toimitaan osakeyhtiölain mukaisesti.

AMK-lain saman 5 §:n mukaan AMK-osakeyhtiö ei saa jakaa osinkoa ”taikka tuottaa muuta taloudellista etua osakkeenomistajalle tai muulle toimintaan osallistuvalle”. Määräys alleviivaa periaatetta, että ammattikorkeakoulutoimintaa koskevien ratkaisujen taloudellisissa perusteissa on käytettävä tarkasteltavana kokonaisuutena AMKia ja sen etua.

Eduskunnassa on käyty AMK-lain muutostilanteissa keskustelua lakiin kirjattujen autonomiasäännösten toteutumisesta. Siksi vuoden 2018 alussa voimaan tulleen lakimuutokseen kirjattiin lausuma, jonka mukaan ”eduskunta edellyttää, että hallitus varmistaa, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen korkeakoulukonsortioissa ammattikorkeakouluja koskeva päätöksenteko tapahtuu ao. ammattikorkeakoulussa omistuspohjasta riippumatta. Lisäksi hallituksen tulee varmistaa, että valtionrahoitusjärjestelmän mukainen rahoitus käytetään korkeakoulukonsortioissa rahoituslainsäädännön mukaisesti ja että yhteistyöstä koituva taloudellinen tai muu hyöty jakautuu tasapuolisesti konsortion kaikille korkeakouluille. Hallituksen tulee antaa sivistysvaliokunnalle selvitys kaikkien konsortioiden hallintomallien ja rahoitusjärjestelmien toimivuudesta vuoden 2021 loppuun mennessä.”

Toisistaan poikkeavat näkemykset kokonaisuuden kannalta yhteisestä edusta eivät yleensä ole oikeita tai vääriä, vaan erilaisista tarkastelukokonaisuusista johdettuja loogisia näkökulmia asiaan. AMKin osalta päätöksentekoa helpottaa se, että käytettävä näkökulma ja edunsaaja on niin selkeästi kirjattu lainsäädäntöön.