Avainsana-arkisto: kirkkomusiikki

Minäkö kirkkomusiikin vihaaja?

sagrada familia_blogi

Mikä on elämän vaikein asia? Tai suurin haaste, niin kuin se nykyisin trendikkäämmin ilmaistaan. Entistä ministeriä mukaillen: luopuminen, luopuminen, luopuminen.

Sanotaan, että pitäisi osata lopettaa kun vielä maistuu hyvältä. Oli kyse sitten syömisestä, iällisenä talonpidosta, tai kyläilystä. Jos et enää jaksa lisää, söit jo liikaa. Jos jo omaa kotiaan asuvat lapset eivät ymmärrä riittävästi auttaa sinua talonpidossa, olisi pitänyt jo muuttaa omaan osakkeeseen. Jos isännät eivät lähtiessä pyydä enää jäämään, tiedät olleesi jo liian kauan. Valitettavasti monista tärkeistäkin asioista puuttuu luopumista helpottava ’parasta ennen’ -leima.

Kuuntelin tuossa kerran radiota, kuten vuosituhannen vaihteen pääministerikin pruukasi sanoa. Nuoret taiteilijat puhuivat onnellisuudesta, sen saavuttamisesta. Minuun kolahti syvälle yksinkertainen viesti, että onnellisuuden tavoittelun suurin harha on luulo sen tulevan asioiden hankkimisesta. ”Onnellisuus tulee luopumisesta”, he sanoivat. Se vapauttaa ja tekee tilaa uusille asioille, joita usein ei osannut odottaakaan. Onnellisuus on myös tyytyväisyyttä siihen, että pystyy päästämään irti asioista, joista on aika luopua.

Mikä siitä tekee niin vaikeaa? Onko luopuminen jo lähtökohtaisesti ’näillä on tähän asti selvitty’ ‑tyyppisen itsesuojeluvaiston vastustama päätös? Kun ihminen luopuu, hän menettää jotakin, jonka tunteen puolesta olisi vielä halunnut pitää. Kun päättää lopettaa jonkun asian, järki on jo niskan päällä tunteesta. Kun tekee valintoja jäljelle jäävän parhaaksi, tunteet on jo selätetty. Eivät kuitenkaan kadonneet, aina ne ovat vaikeissa asioissa mukana. Kyse on vain siitä, kumpi vie ja kumpi kulkee mukana.

Järkytys, viha ja suru ovat luopumiseen liittyviä luonnollisia tunteita. Lopettamiseenkin liittyy usein tietty haikeus ja halu viipyä viime hetkissä. Valintojen tekemisessä on ”enää” kyse sen vaikeudesta, vaikka ymmärrys niiden välttämättömyydestä on jo sisäistetty. Elämä on täynnä luopumista, eläminen asioiden lopettamista, ja työelämä valintojen tekemistä.

TAMK on tehnyt toimilupaprosessissaan vaikeita valintoja. Toimiva johto on valmistellut niitä työroolissaan pyrkien pitämään tunteet järjen vankina. Niin helposti kun omaan aikaansaannokseensa kiinnittyykin, suuntaa on muutettu kun esiin tuodut uudet rationaaliset perusteet ovat sitä vaatineet. Ammattimaisessa työnteossa ratkaisut eivät tapahdu omien tunteiden ja mieltymysten mukaan, vaan työyhteisön perustehtävässä parhaaseen pyrkien. Jopa itselle rakkaimmasta osasta työtä on luovuttava, vaikka se olisi menestyksellistäkin, jos valinta tuottaa työyhteisön olemassaolon oikeutukselle pienemmän haitan kuin vaihtoehdot.

Näin toimiva ei vihaa tai halveksi menetettävää osaa toiminnasta, vaan tekee työnsä vaatiman valinnan. Luopumisen tuska voi olla suuri päätöksen tekijänkin sisimmässä, vaikka tunnereaktiot nähdään pääasiassa päätöstä vastustavien joukossa. Olen työssäni joutunut olemaan mukana valmistelemassa TAMKin vahvana pitäviä valintoja rahoituksen laskiessa. Monia koulutuksen osia joudumme näinä vuosina lopettamaan, suurin osa niistä ei näy toimilupahakemuksessa. Vain muutama on ollut julkisuudessa, niistä pienimpänä kirkkomusiikki. Vaimoni on kanttori, tyttäreni opiskelee TAMKissa kirkkomusiikkia, voimaannun kirkkomusiikin pauhusta lähes viikoittain yhtenä jaksamiseni peruspilarina. Minäkö kirkkomusiikin vihaaja? En halua elää ilman sitä. TAMK voi elää, kun muissa ammattikorkeakouluissa otetaan siitä koulutusvastuu.

Vararehtori Mikko Naukkarinen
Kuva:
kuvapankki Stock.XCHNG