Aihearkisto: Aura Loikkanen

Tampere3 ja organisaatiokulttuurit

Aura Loikkanen

Tampere3 opintopalveluiden henkilökunta, noin 100 henkilöä, kirjasi asiakkaan toiveita tulevan korkeakouluyhteisön palveluille

Tampere3 opintopalveluiden henkilökunta, noin 100 henkilöä, kirjasi asiakkaan toiveita tulevan korkeakouluyhteisön palveluille

Poden Tampere3-päätösten jälkeistä krapulaa. Päätä särkee, väsyttää ja on vähän nuhruinen olo. Meillä meni kovaa vielä pari viikkoa sitten. Yhdistymisvalmistelujen lakkauttamispäätösten taustalla on useita syitä. Julkisuudessa on puitu esimerkiksi johtamiskulttuurin erilaisuutta eri yliopistoissa. Erot näyttävät yhteen sovittamattomilta. Organisaatiokulttuuri on yksinkertaisesti sitä, miten meillä asiat tehdään, miten meillä toimitaan.

Tampere3 opintopalveluiden henkilökunta oli alkusyksystä koolla suunnittelemassa omaa toimintaansa uudessa korkeakouluyhteisössä. Kysyimme, mitä erityisesti ihmiset haluaisivat omasta korkeakoulustaan viedä mukanaan tähän uuteen yhteisöön. Kaikkien kolmen korkeakoulun henkilöstön vastauksissa selkein viesti oli: organisaatiokulttuurimme. Taustalla oli pelkoja byrokratian lisääntymisestä ja päätöksenteon siirtymisestä kauas toiminnasta. Oma tuttu organisaatiokulttuuri halutaan säilyttää.

Millaisia sitten nämä organisaatiokulttuurit ovat? Ollaan opiskelijakeskeisiä, opiskelijalähtöisiä, opiskelija on kehittämiskumppani, ollaan joustavia, välittömiä, on tekemisen meininkiä. Kaikki siis kuvasivat lähes samoin sanoin omaa kulttuuriaan. Myöhemmin kyllä, kun asiaa kysyttiin vielä kirjallisesti, omasta kulttuurista löytyi myös negatiivisia asioita: byrokraattinen, sisäänpäin lämpiävä, kankeahko.

TAMK ja Pirkanmaan ammattikorkeakoulu (PIRAMK) yhdistyivät vuoden 2010 vaihteessa. Olimme valmistelleet yhdistymistä lukuisissa työryhmissä, mutta vasta kun toimimme todella yhdessä, havahduimme erilaisiin toiminta- ja palvelukulttuureihimme. Sen sijaan, että olisimme yrittäneet väkisin muuttaa palvelukulttuuria omista lähtökohdistamme, päätimme sisäisissä palveluissa lähteäkin miettimään, millaisen palvelukulttuurin halusimme luoda uuteen TAMKiin. Emme siis neuvotelleet, otammeko TAMKin palvelukulttuurin vai PIRAMKin palvelukulttuurin, vaan yhdessä unelmoimme uudesta uljaasta TAMKista. Halusimme palveluissa keskittyä asiakkaan kokemukseen ja sitä avaamalla saimme määriteltyä myös palvelukulttuurimme. Päätimme tavoitella palvelua, jossa asiakas kokee, että palvelua on helppo löytää ja saada. Asiakkaan pitää voida luottaa palvelun asiantuntemukseen sekä siihen, että asiat hoidetaan loppuun asti. Asiakkaan kokema arvostus nousi tärkeäksi erityisesti muutosvaiheen paineisen ilmapiirin myötä.

Tätä olemme harjoitelleet nyt jo useamman vuoden ajan, välillä takkuillen ja rahoituksen supistuessa painiskellen. Tämä on jotain sellaista, mitä minä haluaisin viedä mukanani mahdolliseen uuteen korkeakouluyhteisöön. Keskittymistä siihen, millainen se uusi korkeakouluyhteisö olisi parhaimmillaan. Uuden imun tulee kasvaa niin vahvaksi, että vanhoihin ei enää haluta palata.

Julkaisu TAMKin palvelukulttuurin kehittämishankkeesta http://julkaisut.tamk.fi/PDF-tiedostot-web/B/64-Ei-paha.pdf

Aura Loikkanen
Aura Loikkanen, Korkeakoulupalveluiden johtaja

 

 

Kohtaamisia ja havahtumisia

 

Pääsin kahden pienen lapsen äitinä etelänlomalle. Kohteella ei minulle ollut muuta väliä kuin, että saan levätä ja kylpeä auringossa. Päädyin Marokkoon.

Parin lepopäivän jälkeen virisi uteliaisuus tutustua ympäristöön. Pyöräilin hihattomassa hellepuserossa ja shortseissa ympäri kaupunkia.

Jo on ystävällistä väkeä, ajattelin, kun lapset ja nuoret naiset hymyilivät ja kikattelivat keskenään, kun he näkivät minut. Mutta jos pelkällä katseella voisi murhata, olisin jo kuollut. Parin vanhemman miehen kohtaaminen riitti ja ymmärsin palata kiireesti turistialueelle.

Saavuin Namibiaan passissani vain päivän viisumi. Tarkoitus oli kuitenkin viipyä maan pohjoisosassa kahdeksan viikkoa. Minua käskettiin hankkimaan viisumi koko ajalle, mutta kukaan ei osannut sanoa, mistä saisin sellaisen.

Kiersin Windhoekissa liki 40 asteen lämmössä virastosta virastoon, luukulta luukulle. Olin aivan käsittämättömän sekaisin suunnista, vaikka luulin osaavani lukea karttaa. Yhdeltä virkailijalta sain viharyöpyn niskaani. Te eurooppalaiset tulette tänne ja viette meidän työpaikkamme! Mitä te täällä teette!

Vaihto-opiskelijoiden tervetulotilaisuus alkamassa

En lakkaa ihastelemasta sitä, kuinka paljon satsaamme vaihto-ohjelmien kautta opiskelijoiden mahdollisuuksiin saada kokemuksia vieraasta kulttuurista. Lukuvuoden huippuhetkiäni on toivottaa kansainväliset vaihto-opiskelijamme tervetulleiksi TAMKiin. Mikä mahdollisuus heille annetaankaan! Valitettavasti useimmille kokemus vieraasta kulttuurista taitaa jäädä turistitasolle. Harvoin vaihto-opiskelija edes kutsutaan kohdemaassa jonkun kotiin. Toki ystävystyminen muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa on arvo sinänsä.

Ulkomaiset tutkinto-opiskelijat kokevat vaihto-opiskelijoita syvemmin kulttuuriset erot ja myös siihen liittyvät vierauden tunteet. Kun olet itse kokenut vierautta ja ulkopuolisuutta ymmärrät heitä, jotka sitä myös kokevat. Empatiakyky rakentuu omien kokemusten kautta. Vieraan ja vierauden kohtaaminen havahduttaa pohtimaan omia asenteitaan.

Tampereen korkeakoulut järjestävät ystäväperhetoimintaa ulkomaisille tutkinto-opiskelijoille. Toiminta aloitettiin muutama vuosi sitten. Moni ulkomaisista tutkinto-opiskelijoista nimittäin valmistui korkeakoulustamme ilman, että oli saanut koko opiskeluaikanaan kutsua suomalaiseen kotiin. Ystäväperheenä toimiminen on hieno mahdollisuus korkeakoulun henkilökunnalle ja kenelle vain (!) auttaa Suomeen sopeutumisessa ja toisaalta mahdollisuus avartaa omia näkemyksiään maailmasta. Voipa tällainen toiminta poikia myös hääkutsuja ulkomaille!

Korostamme ammattikorkeakoulussa kouluttautumista työelämään, tietoja, taitoja ja asenteita, joita työelämässä ja joskus rajatummin, tulevissa työtehtävissä tarvitaan. Nyky-yhteiskunnassamme korostuu kyky eri kulttuuritaustaisten ihmisten ymmärtämiseen ja empatiaan. Jokaisella opiskelijalla, lähti hän sitten ulkomaille tai ei, tulee antaa mahdollisuus kulttuuristen asioiden pohdiskeluun ja kokemuksiin monikulttuurisessa ympäristössä. Tässä meillä taitaa vielä olla parantamisen varaa.

Vaihto-opiskelijat kaupunkikierroksella Tampereella

Vaihto-opiskelijat kaupunkikierroksella Tampereella

Meillä on Tampereella reilut viisisataa turvapaikanhakijaa. He kokevat vierautta ja ulkopuolisuutta. Vaikka valtaosa ei Suomeen jäisikään, on parempi, että he kohtaavat täällä ymmärrystä ja lämpöä kuin vihaa ja kylmyyttä.

TAMK on luvannut Työ- ja elinkeinoministeriölle kannustaa henkilökuntaansa ja opiskelijoitaan vapaaehtoistoimintaan turvapaikanhakijoiden parissa. TAMK pyrkii järjestämään koulutusta vapaaehtoisille vielä nyt lopputalvesta. Opiskelijaryhmät voivat perustaa projektin toteutettavaksi turvapaikanhakijoiden kanssa ja saada siitä opintopisteitä. Kuulin, että musiikin opiskelijat jo suunnittelevat musiikkiprojektia, sosiaali- ja terveysalan opiskelijoista monet ovat olleet syksystä lähtien mukana vapaaehtoistoiminnassa ja ainakin sosiaalialalla toiminta hätämajoitus- tai vastaanottokeskuksissa on sisällytetty opintojaksoon. Loistavaa!

Kannattaa asettaa itsensä alttiiksi uudelle ja vieraalle. Voi olla, että se yllättää ja kasvattaa.

Aura Loikkanen

Teksti: Aura Loikkanen, Johtaja, Korkeakoulupalvelut
Valokuvat: Korkeakoulupalveluiden kuva-arkisto

P.s. Passini löysin Pohjois-Namibian savannilla viettämäni kahdeksan viikon jälkeen samalta viraston pöydänkulmalta, johon sen olin jättänyt saavuttuani maahan. Yhden päivän viisumi oli vanhentunut jo aikaa sitten. Suuntavaistoni menettämiseen Windhoekissa oli luonnollinen syy. Aurinko paistoi keskipäivällä pohjoisesta.

Yhteyshenkilö vapaaehtois- ja ystäväperhetoiminnassa: kv-suunnittelija Mirja Onduso

Odotuksia työpäivälle

Kuva: Ismo Santapukki

Kuva: Ismo Santapukki

Maanantaiaamu. Ajan autolla. Matkalla havahdun siihen, miten kiva on mennä töihin. Iltapäivällä on palaveri, jossa pääsen kuulemaan, mitä muualla TAMKissa tapahtuu. Ja TAMKissa tapahtuu. On Tampereen korkeakoulujen yhdistymisselvityksiä, tutkimus- ja kehittämistyötä, opetuksen kehittämistä ja rakennusprojekteja.

Aamulehti (16.10.2014) pyysi yrittäjä Heikki Lindevallia ja Tredean matkailun kehittämispäällikköä Mari Saloniemeä muotoilemaan hyvän iskulauseen, jolla aloittaa päivä.

– Ahaa, mitä mielenkiintoista tänään on tekeillä? sanoi Lindevall.
– Jokainen päivä on mahdollisuus, muotoili Saloniemi oman iskulauseensa.

Mieleeni muistui Nalle Puhin ja Nasun keskustelu:

– Kun heräät aamulla, Puh, sanoi Nasu viimein, mitä sanot ensimmäiseksi itseksesi?
– Tahtoisinpa tietää, mitä saamme aamiaiseksi, sanoi Puh. Mitä sinä sanot, Nasu?
– Tahtoisinpa tietää, mitä jännittävää tapahtuu tänään, sanoi Nasu.

Luin vastikään erään henkilön kokemuksia liukuhihnatyöstä. Hän ikävystyi kuollakseen tehtävässään. Samalla hän ihmetteli kahta työtoveriaan, jotka aina tulivat innoissaan ja iloisina töihin. He tekivät samaa liukuhihnatyötä kuin hänkin, mutta heillä oli töissä hauskaa. Nämä ihmiset nauttivat toistensa seurasta. On kiva tulla töihin tapaamaan mukavia työkavereita.

Työ voi olla intohimo. Ainakin sellaiselta minusta kuulosti, kun työtoverini kertoi nauttivansa suunnattomasti numeroiden käsittelystä ja siitä, että saa luvut täsmäämään. Monet asiakaspalvelumme työntekijöistämme kertovat, että opiskelijoiden kanssa asioiminen on työn suola. Opiskelijatkin vaistoavat tämän. Joka vuosi opiskelijoille suunnatussa palautekyselyssä vastaajat nimeävät työntekijöitämme ja kiittävät saamastaan avusta.

Sanotaan, että nykynuoret odottavat työltään ennen kaikkea merkityksen kokemista. Varmasti useimmat meistä toivovat samaa. Se, että tiedän tekeväni arvokasta osaa kokonaisuudesta, on tärkeää. Hienoa on kokea, että muutkin näkevät panokseni merkityksellisenä.

Kun pohdimme TAMKin sisäisissä palveluissa asiakaskokemusta, halusimme korostaa arvostuksen kokemista. Haluaisimme, että asiakas kokee, että häntä arvostetaan. Myös asiakaspalvelija toivoo, että häntä ja hänen työtänsä arvostetaan. Vaikka itse näkisinkin oman työni merkityksen, on hienoa, jos muut myös sen tunnistavat ja välittävät arvostusta. Tässä toisten työmotivaation ylläpitämisessä meillä kaikilla on rooli ja mahdollisuus.

Kahvihuoneessamme oli perjantaisin kakkuarpajaiset. Kakun voittanut sai päättää, viekö kakun kotiinsa vai jakaako sen kahvitunnilla työkavereiden kanssa. Usein söimme kakun yhdessä. Voittaja sai kunnian leipoa uuden kakun seuraavan viikon arpajaisiin. Joskus perjantaisin töihin lähtiessäni huomasin pienen sisäisen Nalle Puhin miettivän: Millaistahan kakkua tänään saadaan.

Aura Loikkanen

Aura Loikkanen, Korkeakoulupalveluiden johtaja

Suorita tentit ja hanki tutkinto

Aura LoikkanenEksyin pelaamaan tietokonepeliä, joka oli upotettu sähköisessä Hesarissa olleeseen mainokseen. Mainos oli ammattikorkeakoulun mainos ja pelin tarkoituksena luonnollisesti herättää mielenkiintoa korkeakoulun opintotarjontaa kohtaan. Pelissä liikuteltiin ukkelia nuolinäppäimillä ja yritettiin osua tentteihin. Kun kaikki tentit oli kerätty, sai tutkinnon.

Suoritin aikoinaan metsänhoitajan tutkinnon Helsingin yliopistossa. Tutorimme valisti meitä juuri opintonsa aloittaneita, että metsänhoitajaksi valmistumiseen ei tarvitse muuta kuin kuljeksia neljä vuotta Metsätalolla Tapion taskukirja takataskussa. Vähän enemmän siihen vaadittiin ja opiskeluvuoteni kuluivat tenttisuorituksia keräilemällä.

Kaikki muuttui maisteriopintojen aikana. Graduani varten minun piti ensin laatia tietokoneohjelma, jolla voisin käsitellä aineistoni. Olin suorittanut ATK-opinnot osallistumalla massaluentoihin ja läpäisemällä tentin. Tietokonetta en ollut koskaan nähnyt. Hankin Fortran-ohjelmointioppaan ja laatikollisen reikäkortteja (opinnoistani on jo aikaa). Löysin tietokonepäätteen, jolla saatoin olla yhteydessä yliopiston tietokoneeseen. Mutta minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka yhdistää nuo asiat.

Välillä tuntui, että en ikinä selviä tästä tehtävästä. Vähän kerrallaan lukemalla, kyselemällä ja kokeilemalla pääsin kuitenkin kiinni ohjelmointiin. Ajoittain elin flow-tilassa, jossa kaikki muu katosi ympäriltäni. Tunne oli mahtava, kun ohjelma lopulta toimi virheettömästi.

Myöhemmin maisterin paperit kädessäni saatoin todeta, että olin unohtanut lähes kaiken, mitä olin lukenut tenttejä varten. Mutta tuo kokemus ohjelmoinnista on muuttanut elämääni. Uusissa tilanteissa olen joutunut toteamaan useasti, että oma osaamiseni on täysin riittämätön. Näitä kohdatessa joutuu sietämään epävarmuutta. Mutta kun on selvinnyt yhdestä tilanteesta, itseluottamus kasvaa ja aiheuttaa lopulta myönteisen kierteen. Uskallan enemmän, saan rohkeutta, yritän ja selviän. ”Oppiminen on parasta huumetta.” Näin totesi Jaakko Lyytinen muutama viikko sitten lauantain Hesarin kolumnissaan.

Monet opiskelijat edelleenkin pitävät siitä, että kaikki on selkeää, hallittua ja ennalta suunniteltua. Että tiedetään tarkkaan, mitä tentissä pitää osata. Että aikataulutukset sovitaan mielellään puoleksi vuodeksi tai vähintään periodin mittaisiksi. Opiskelijoiden kiittävä palaute ylläpitää hyvin organisoitua ja ennakoitavaa koulumaista systeemiä.

TAMKin Environmental Engineering -koulutuksen opiskelija ottaa vesinäytettä.

TAMKin Environmental Engineering -koulutuksen opiskelija ottaa vesinäytettä. Kuva: Essi Kannelkoski.

Olen ihastuneena seurannut TAMKin opetussuunnitelmatyötä ja opintojen toteuttamista viime aikoina. Projektiopinnot ja innovointityöpajat, joihin TAMKissa on panostettu paljon viime vuosina, altistavat opiskelijat uusille kokemuksille. Opiskelija voi projekteissa onnistumisten ja epäonnistumisten kautta saada sellaista elämässä kantavaa osaamista, joita tenttisuorituksia keräilemällä ei saa. Välillä tämä tie vie oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Opettajillekin projektiopinnot tuovat uudenlaisia haasteita ja joskus he joutuvat odottamaan kiittävää palautetta vähän pidempään. Joskus jopa siihen asti, kun opiskelija on siirtynyt työelämään ja oivaltaa, miten arvokkaita oppimiskokemuksia hän ammattikorkeakoulussa on saanut. Ymmärrän hyvin, että Tampereen teknillisen yliopiston rehtori haluaisi Tekniikka & Talous -lehden mukaan kaikille opiskelijoille ensin ammattikorkeakoulututkinnon. Vasta sen jälkeen osa voisi jatkaa diplomi-insinööriopintoihin.

Hesarissa ollut tietokonepeli ammattikorkeakoulun mainoksessa välitti tahattomasti kuvaa opiskelusta tenttisuoritusten keräilynä ja tutkinnon hankkimisena. Ammattikorkeakoulussa työelämäläheinen opetus ja harjoittelut varmistavat kirjatiedon ohella osaamisen kehittymisen. Tutkinnon avulla pääsee hakemaan alan töitä, mutta osaaminen ja asenne ratkaisevat työpaikan saannin. Uudenlaisten oppimistilanteiden kautta oppimiseen koukkuun jäänyt opiskelija selviää elämässään muuttuvissakin toimintaympäristöissä.

En muuten useista yrityksistä huolimatta onnistunut keräämään tietokonepelin kaikkia tenttejä ja tutkinto jäi saamatta.

Aura Loikkanen, Korkeakoulupalveluiden johtaja