Kirjoittajan arkistot: Kukka-Maaria Korko

Vähiin käy, ennen kuin loppuu

Nyt minulta löytyy se! Moni on sitä jo kysellyt, kun olemme törmänneet käytävillä. Aamukampa, joka on kohta piikitön.

Havahduin tilanteeseen, kun minulta ensi kertaa kysyttiin, milloin jään eläkkeelle. Olin juuri täyttänyt 60 vuotta. Nuo kyselyt kyllä ärsyttivät vähän. Toisaalta siitä lähtien olen voinut pikkuhiljaa totutella ajatukseen työn loppumisesta. Kipuilua se on ollut viimeisen vuoden aikana. Mutta tämä on ollut pehmeä lasku verrattuna niihin, joilta työt ovat loppuneet paljon lyhyemmällä varoitusajalla.

Lähimmät työtoverini ovat tienneet kipuiluistani. En millään tahtoisi myöntää rakastuneeni valtaan -vaikutusvaltaan. Olen oikeasti saanut tilaa ja mahdollisuuksia tehdä jotain, kun olen nähnyt epäkohdan tai kehitettävän asian. Olen osallistunut foorumeille, joilla ajaa asioita eteenpäin ja minulla on ollut valtaa tehdä päätöksiä. Kohta on tyytyminen rivikansalaisen vaikutusmahdollisuuksiin.

TAMK on ollut minulle hyvä työnantaja. Tästä olen suunnattoman kiitollinen. Olen saanut palvella monissa eri tehtävissä vuosien varrella. Mm. kehitysjohtajana, kun satuin olemaan seuraava aakkosissa, vararehtorimme siirryttyä muihin tehtäviin. Alkuvuosieni suuri ponnistus TAMKissa oli osallistuminen Hannoverin maailmannäyttelyhankkeeseen. Sitten tuli ongelmaperustaisen oppimisen (PBL) soveltaminen metsätalouden koulutusohjelmassa ja myöhemmin Ei paha! -hanke yhdessä TAMKin sisäisten palveluiden toimijoiden ja Kylmälän Sadun kanssa. Nyt olisi taas tilausta uudelle haasteelle.

Minulle merkittävin huomionosoitus on ollut opiskelijayhdistys Tamkon tämän vuoden TAMK-päivänä antama tunnustus TAMKin johtoryhmälle. Tunnustus annettiin ”työstä Tampere3-hankkeessa uuden korkeakouluyhteisön luomisessa ja ammattikorkeakoulun etujen ajamisessa”.  Jos opiskelijat arvostavat työtämme, emme ole tätä työtä turhaan tehneet.

Olen saanut kokea TAMKin lähes koko tähänastisen elämänkaaren. Ainoastaan väliaikainen ammattikorkeakoulu jäi kokematta, mutta toki sen laineet vielä vaikuttivat monta vuotta kuppilan pitkässä pöydässä ja pikkujoulujärjestelyissä ammattikorkeakoulun toimiluvan vakinaistamisen jälkeen. TAMKin ja PIRAMKin yhdistymisen aikaa muistan lämmöllä. Tutustuminen uusiin mukaviin ihmisiin, yhdessä tekemisen meininki ja Taru ja Pietu -sarjakuvan välittämät tunnelmat virittivät positiiviseen odotukseen. Onnistuimme säilyttämään hyviä käytänteitä molemmista korkeakouluista ja istuttamaan TAMKiin systemaattista kehittämistyötä. TAMKin ja PIRAMKin yhdistymisprosessissa teimme myös virheitä. Toimijat kehittivät innolla uutta, mutta päätöksentekoelinten puuttuminen ja toisaalta kehittämistyön ohjauksen puutteellisuus aiheuttivat pettymyksiä, kun kaikkia toiveita ja kehittämisehdotuksia ei otettukaan huomioon. Vähän samoja asioita on koettu nyt Tampere3-prosessissa.

TAMKin toimintojen kokoaminen pääosin yhden katon alle on ollut ratkaisevan tärkeää taloudellisiin haasteisiin sopeutumisessa. Se on luonut ainutlaatuisen mahdollisuuden oppia tuntemaan eri alojen asiantuntijoita. Näistä kohtaamisista on syntynyt yhdessä tekemisen ja monialaisuuden kulttuuri erityisesti hanketoiminnassa. Palveluiden keskittämisellä toimintatapoja saatiin yhdenmukaistettua merkittävästi.

Päätin muutama vuosi sitten alkaa valmentautua eläköitymiseen. Ohjelmaani kuului viisi kohtaa: lihaskunnon parantaminen, terveellisen ruokavalion noudattaminen, ihmissuhteisiin panostaminen, merkityksellisen tekemisen löytäminen työn tilalle ja perheen talouden sopeuttaminen kestävälle pohjalle. Säännölliset kuntosalikäynnit ovat tulleet jo tavaksi. Kouluttauduin henkilökohtaisesti ohjatun retriitin ohjaajaksi. Ajattelin, että annan enenevässä määrin aikaani sille samalla kun ansiotyöni merkitys minulle vähenee. Ja sitten tuli Tampere3. Työni sisältö meni suurelta osin uusiksi. Työt tulivat ajatuksissa mukaan vapaa-aikaan. Siinä menivät panostukset ihmissuhteisiin ja uusiin merkityksellisiin asioihin. Suunnitelmani eläkkeelle valmistautumiseen oli erinomainen, toteutus vain on vielä vaiheessa. Mutta hienoja vuosia nämä viime vuodetkin ovat olleet.

Olen elänyt suurimman osan elämästäni lukuvuoden rytmissä. Kun haikailin tämän perään, työtoverini totesi, että nyt voin elää sitten kasvukauden rytmissä. Aivan! Vetäydyn tässä piakkoin takkatulen ääreen selailemaan puutarhakirjoja ja suunnittelemaan siirtolapuutarhapalstani kevättöitä. Aamukamman piikkejä ennen loppulomaa näkyy olevan kymmenkunta jäljellä.

Suuret kiitokset työtovereille näistä vuosista!

Näissä tunnelmissa katson tulevaan: https://www.youtube.com/watch?v=hsTnyxUfp4I

 

Aura Loikkanen
Korkeakoulupalveluiden johtaja