Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2017

Kolmatta tietä etsimässä

23.10.2017 Mikko Naukkarinen

Kaikissa menestyvissä uudistushankkeissa vaikuttaa erilaisin pyrkimyksin mukana olevia tahoja. Innostava tavoite yhdistää, mutta sen saavuttamiseen tarvittavaan muutokseen leivotaan mukaan erilaisia pyrkimyksiä. Kyllä voittajan kelkkaan on tulijoita, vaikka sen päämäärästä on toisistaan kovastikin poikkeavia näkemyksiä.

Muistaakseni Pekka Berg kuvasi väitöstutkimuksessaan, kuinka suurimpia syitä erilaisia tahoja yhdistävien kehityshankkeiden koettuun epäonnistumiseen ovat samoista kuvauksista saadut erilaiset käsitykset lopputulemasta. Toteuduttuaan se ei useimmiten vastaa kenenkään alkuperäistä mielikuvaa, ja siten syytä olla aktiivisesti mukana. Ja tämä siis siitä riippumatta, että alussa kaikki osapuolet nyökkäilivät hyväksyvästi yhdessä sanoitetuille tavoitteille.

Yhdestä näkökulmasta Tampere3-hankkeen jonkinlaisia ääripäiden näkemyksiä edustavat perinteinen julkisoikeudellinen yliopisto, työelämää suoraviivaisesti palveleva ammattikorkeakouluosakeyhtiö ja tieteestä uusia teknis-taloudellista innovaatioita tavoitteleva säätiöyliopisto. Demokraattisesti toimiva sivistysyliopisto ”an sich”, työelämän asiantuntijoiden ”tuotantokone” ja insinööri luomassa ”uutta uljasta maailmaa” nyökyttelivät yhdessä tamperelaisen korkeakoulutuksen maailmankartalle nostavalle hankkeelle.

Onko yllätys, jos toteutukseen liittyy hyvinkin erilaisia pyrkimyksiä? Tietystä näkökulmasta katsottuna ääripäinä ovat yliopistoa mahdollisimman hyvin palveleva, siihen integroitu ammattikorkeakoulu, ja kahden erillisen korkeakoulun kuuluminen samaan konserniin omistuksen siirtymisen seurauksena.

Brittiläinen sosiologi Anthony Giddens lanseerasi ”kolmannen tien” sikäläiseen politiikkaan. Siinä tavoitteena ei ollut kummankaan perinteisen ajattelutavan (konservatiivien ja työväenpuolueen) niskalenkki toisesta, vaan niiden välissä kulkeva uutta luova linja. Muuttuvassa maailmassa on etsittävä jatkuvasti ja rohkeasti uusia ”kolmansia teitä” pyrkimättä itsepintaisesti vanhojen suuntien jatkamiseen. Näin myös Tampere3-hankkeessa. Niin turvallista kuin se olisikin nähdä ”muiden” liittyvän hyväksi osoitettuun toimintatapaamme. Jonka me loimme. Jossa tiedämme paikkamme. Ja asemamme suhteessa muihin.

Pitääkö minunkin muka muuttaa toimintatavassani jotakin? Sehän toimii kuin junan vessa, kunhan vain suora reikä raiteelle säilytetään. Sitä paitsi kaikki tietävät, että muutos ei ole itsetarkoitus.

Olen täysin päinvastaista mieltä. Jatkuva henkilökohtainen pieni liike auttaa reagoimaan paremmin väistämättömään toimintaympäristön muutokseen kuin sen vastaanottaminen ”seisovin jaloin”. Erityisesti näin on julkisella sektorilla, jossa toisaalta pidetään perustellustikin jatkuvuudesta huolta, ja on luonnostaan hidas rotaatio henkilöstössä uuden ajattelun lähteenä.

Totesin aikanaan opinnäytetyössäni, että kun pääsee tavoittelemaan omaa etuaan niin että se samalla toteuttaa yhteisen edun, se toimii. Miten luomme tällaiset olosuhteet Tampere3-hankkeessa? Emme ainakaan lisäämällä voiman käyttöä silloin, kun muu ei näytä auttavan. Todellinen muutos parempaan lähtee ihmisistä, joiden pitää motivoitua siihen näkemällä jotakin tavoittelemisen arvoista. Onnistunut muutos on jatkuvaa win-win –tilanteiden etsimistä. Niin suurissa linjoissa kuin yksilöiden toimintaa uudelleen suunnattaessa.

Mistä Tampere3-hanketta haittaavasta toimintatavasta, asenteesta tai pyrkimyksestä voisin itse luopua löytääksemme yhdessä sen kolmannen tien? Kaikilla on muutoksessa voitettavaa, eikä kehitys pysähdy siihen mitä on valmiina vuoden 2019 alussa. Uusia kolmansia teitä on aina tarjolla.

Mikko Naukkarinen, varatoimitusjohtaja

Puheesta tekoihin

Päivi Karttunen 9.10.2017

Elämme ammattikorkeakouluissa ristipaineissa, jotka haastavat meitä toimintamme uudistamiseen. Osallistuin kesäkuussa Irlannissa pidettyyn kansainväliseen konferenssiin, jossa puhuttiin koulutuskulttuurien murroksesta ja siihen liittyvästä opettajuuden ja oppimisen muutoksesta.

Monissa esityksissä painotettiin yhdessä tekemistä ja kollaboratiivista työskentelyä, jossa ovat mukana niin opiskelijat kuin sidosryhmät. Osaamis- ja opiskelijakeskeisyydestä on puhuttu jo yli kymmenen vuotta. Konferenssissa todettiin, että opetuksen ja oppimisen ei pitäisi enää tapahtua luokassa ja suljettujen ovien takana vaan entistä tiiviimmin yhdessä yhteiskunnan ja työelämän kanssa.

Elämme kahden nopeasti muuttuvan maailman risteyskohdassa. Työelämä ja työelämässä vaadittu osaaminen sekä ammatit muuttuvat. Digitalisaatio uudistaa käytäntöjä, kansalliset muutokset kuten SOTE-uudistus haastaa perinteiset ammatit. Osa ammateista jopa häviää. Samaan aikaan korkeakoulujen toimintaa uudistetaan. Opetukseen ja oppimiseen tulee uusia monimuotoisia mahdollisuuksia muun muassa kehittyvän teknologian myötä. Tietämyksemme ihmisen oppimisesta ja siihen liittyvistä tekijöistä ovat kehittyneet ja täydentyneet. Korkeakoulujen haastava tehtävä on luoda opiskelijoille mahdollisuudet, jotka takaavat heille työelämässä vaaditun osaamisen. Siinä meiltä kysytään kunkin alan syvällisen tietämyksen lisäksi vankkaa pedagogista osaamista ja taitavuutta. Käynnistynyt Tampere3-opetussuunnitelmatyö on tilaisuus, jossa näitä asioita kannattaa arvioida kriittisesti ja uudistaa opetusta.

Organisaatioiden ja erityisesti oppilaitosorganisaatioiden toimintaa kehitettäessä on tunnustettu, että toimintaa ei muuteta puhumalla vaan tekemällä. Kuitenkin muutoksen esteenä saattaa olla meidän jokaisen oma syvään juurtunut käsitys oppimisesta. Samoin tiedetään, että merkittäviä muutoksia niin yksilö kuin organisaatiotasolla tapahtuu, kun oman osaamisen päivittäminen ja oman työn käytännön kehittäminen ja kehittämisen arviointi kytkeytyvät tiiviisti yhteen. Tässä prosessissa joutuu tarkastelemaan myös omia käsityksiään.

Viime viikolla ammattikorkeakoulujen vararehtoreiden tapaaminen sai minut pohtimaan kysymystä korkeakoulukulttuurien ja toimintatapojen muutoksesta. Monia ammattikorkeakoulujen käytäntöjä ohjataan erilaisin säädöksin, mutta olemme myös itse määritelleet toimintamalleja, jotka helposti rajaavat uudenlaisten toimintatapojen käyttöönottoa. Samoin ns. hiljaisena tietona siirtyvä kulttuuri voi estää uusien asioiden kehittämistä. Useimmiten kyse ei ole vain muutoksessa opetuksen käytännöissä, vaan muutokset oppimisen mahdollistamiseksi koskevat koko korkeakoulua.

Niin koulutuksessa kuin työelämässä tarvitaan yhä enemmän oman osaamisen omistajuutta, taitoa kehittyä ja kehittää omaa työtä ja osaamista juuri tässä ja nyt. Monissa tutkimuksissa on osoitettu, että yhdessä toimiminen ja yhdessä työskentely luo mitä parhaimman mahdollisuuden uudistamiseen. TAMKissa ”learning and working together” on nostettu tärkeäksi periaatteeksi toimintakulttuurin uudistamisessa. Tästä TAMKissa on viime vuosilta monia hyviä esimerkkejä niin opetuksen kuin sisäisten palvelujen kentältä. TAMK-konferenssi, joka helmikuussa järjestetään neljännen kerran, tarjoaa yhden mahdollisuuden kehittämiskokemusten jakamiseen, keskusteluun ja uusien ideoiden ja toiminnan yhdessä kehittämiseen.

Päivi Karttunen

Päivi Karttunen, vararehtori

Kuva: Dreamstime