Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2016

SSA-LLA

Mikä ihmeen otsikko? En kirjoita Salla S:stä. Enkä SS:stä, vaikka se ajankohtainen aihe ehkä olisikin.

Otsikko viittaa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen johtamisen peruseroavuuksiin. Jos luet eteenpäin, niin selviää millä tavoin.

Muistan, kun olin nuorena rehtorina menossa kauniina kevätpäivänä 2003 silloisen opetusministeriön järjestämään tilaisuuteen Helsingin Paasitornin kokoustiloihin. Kokous oli tyypillinen ammattikorkeakoulujen rehtoreille järjestetty ministeriön seminaari, jossa puhuttiin tuleviin tavoite- ja tulossopimusneuvotteluihin valmistautumisesta. Erityisenä aiheena kokouksessa oli edellisenä syksynä eduskunnalle annettu hallituksen esitys uudesta ammattikorkeakoululaista. Uudessa laissa määriteltiin ensimmäistä kertaa ammattikorkeakoulu instituutiona, joka valtioneuvoston myöntämällä toimiluvalla toimii ammattikorkeakouluna. Toimilupa voitiin myöntää kunnalle, kuntayhtymälle, säätiölle tai osakeyhtiölle.

Tämä oli perustavanlaatuinen muutos aiempaan lainsäädäntöön, jossa ammattikorkeakoulun toiminta perustui vuoden 1995 lakiin ammattikorkeakouluopinnoista. Toki jo 1990-luvulla puhuttiin ammattikorkeakouluista, vaikka niillä ei institutionaalista asemaa ollutkaan.

Yksi yksityiskohta tästä hallituksen esityksestä, ja sittemmin laista, on jäänyt erittäin hyvin mieleeni. Olin menossa tilaisuuteen hyvissä ajoin, ja pysähdyin Paasitornin ovelle juttelemaan opetusministeriön hallitusneuvoksen Matti Rajakylän kanssa. Matti poltteli rauhallisesti piippuaan, kuten tavallista, vaihtaessamme kuulumisia. Kuulumisten jälkeen Matti sanoi, että eduskunnassa käytyjen keskustelujen pohjalta hän on oikein pohtimalla pohtinut, miten ammattikorkeakoulun koulutuksen ja tutkimuksen vapaus tulisi järjestää. Lopulta hän oli päätynyt esittämään muutosta hallituksen esitykseen siten, että ”Ammattikorkeakoululla on opetuksen ja tutkimuksen vapaus”. Pitkän pohdinnan tuloksena tämä kokenut lainsäädäntöneuvos oli päätynyt esitykseen, että opetuksen ja tutkimuksen vapaus tulee olla nimenomaan ammattikorkeakoululla – ei samoin kuin yliopistolaissa, jossa säädetään, että ” Yliopistoissa vallitsee tutkimuksen, taiteen ja opetuksen vapaus.”

Pieni ero, ssa – lla, mutta tarkoituksellinen ja merkittävä. Matti Rajakylä nimenomaan perusteli, että ammattikorkeakoulutoiminnassa instituutiolla on valta, vastuu ja vapaus päätettäessä tutkimusaiheista ja koulutuksista. Yliopistoissa puolestaan lainsäädäntöön valittu sanamuoto korostaa enemmän yliopistoyhteisön jäsenten vapautta tutkimuksessa, taiteessa ja koulutuksessa. Eduskunta päätti ammattikorkeakoululain juuri aiemmin mainitussa muodossa, ja tämä ero on haluttu säilyttää nykyisinkin voimassa olevassa lainsäädännössä.

Tällainen toistakymmentä vuotta vanha asia tuli mieleeni muistin sopukoista, kun pohdin eroja ja yhtäläisyyksiä yliopiston ja ammattikorkeakoulun johtamisessa. Minusta tämä on niin merkittävä ja perustavaa laatua oleva kysymys, että sitä on hyvä pohtia vielä tarkemminkin meneillään olevassa Tampere3-kehitystyössä tutkimuksen ja koulutuksen käytännön johtamisrakenteita mietittäessä.

Markku Lahtinen

Markku Lahtinen

TAMKin rehtori ja toimitusjohtaja

Tamperelainen sairaanhoitajakoulutus muutoksen tuulissa seitsemällä vuosikymmenellä

DSC_0470

TAMKin terveysalan opiskelijoilla on käytössään uusi oppimisympäristö, Taitokeskus.

Tällä viikolla on juhlittu Tampereella 60 vuotta sitten alkanutta sairaanhoitajakoulutusta. Sairaanhoitajien koulutus on seitsemällä vuosikymmenellä käynyt läpi monia rakenteellisia ja sisällöllisiä muutoksia. Koulutus on ollut usein vedenjakaja uuden ja vanhan välillä.

Kehittämistä on tehty monien ristipaineiden ja vaatimusten haastaessa koulutusta ja sen tuottamaa osaamista. Kullakin vuosikymmenellä koulutuksen rakenteisiin ja toteutukseen ovat vaikuttaneet yhteiskunnalliset muutokset, kehittyvä terveydenhuolto, koulutuspoliittiset linjaukset, kansainvälistyminen sekä koulutusta koskevan tietoperustan kehittyminen.

Kun sairaanhoitajakoulutus käynnistyi Tampereella vuonna 1956, elettiin Suomessa voimakasta rakennemuutoksen aikaa, jolloin myös terveydenhuollon palveluita uudistettiin rakentamalla keskussairaalaverkkoa. Uusi koulutus toi uudenlaista ajattelutapaa ja uudenlaisia käytäntöjä, mikä muutti maassamme jo vuonna 1889 käynnistyneen sairaanhoitajakoulutuksen perinteitä.

Jokaisella sairaanhoitajakoulutuksen vuosikymmenellä on tehty mittavia muutoksia koulutuksen rakenteisiin. 1960-luvulla silloiseen 2,5-vuotisen koulutuksen jatkoksi käynnistettiin erikoiskoulutuksia kehittyvän erikoissairaanhoidon tarpeisiin. 1970-luvulla koulutus laajentui kansanterveyslain seurauksena muun muassa terveydenhuollon erikoiskoulutukseen. 1976 käynnistyi Tampereen sairaanhoito-opistossa kasvatustieteellinen ja hallinnollinen jatkokoulutus, josta valmistui opettajia ja ylihoitajia. 1980-luku oli keskiasteen koulunuudistuksen aikaa. Silloin sairaanhoitajakoulutus ylioppilaspohjaisena koulutuksena piteni 3,5 vuotiseksi, sisältäen myös syventävän vaiheen erikoistumisen. Tässä vaiheessa vahvan sijan sai pääaineeksi nostettu hoitotieteeseen pohjautuva hoito-oppi, jota merkitsi sekä teoreettista että käytännöllistä opetusta, mutta myös perehtymistä kehittämiseen ja tutkimukseen.

1990-luku toi mukanaan mittavan ammattikorkeakoulu-uudistuksen. Ensimmäiset ajatukset sairaanhoitajien korkeakouluopinnoista oli lausuttu jo 1920-luvulla Idmanin komitean mietinnössä. Tuo silloin esitetty ajatus on toteutunut vaiheittain. Hoitotieteen opetus alkoi Tampereen yliopistossa jo 1989, mikä tarjosi sairaanhoitajille jatko-opiskeluväylän omalla alallaan. Sairaanhoitajakoulutus muuttui korkeakoulutukseksi vuonna 1997, jota edelsi vuosia kestänyt kehitystyö. Ylempää ammattikorkeakoulututkintoa eli maisteritason koulutusta kehitettiin tiiviisti erityisesti 2000-luvulla.

Tällä hetkellä keskustelua käydään niistä vaatimuksista, joita terveysalan koulutukselle on odotettavissa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen myötä. Samoin sairaanhoitajan osaamiseen kohdistuu vaatimuksia muun muassa modernin terveydenhuollon ja digitalisoituvan yhteiskunnan muuttaessa toimintaa.

Parhaillaan tiivistyvä yhteistyö Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa Tampere3-korkeakouluyhteisön kehittämiseksi ja avaa uusia mahdollisuuksia myös sairaanhoitajakoulutukselle.

Koululutustehtävän rinnalle on nostettu korkeakouluille uuden tiedon tuottamisen myötä tutkimus- ja kehitystyö. Näiden tehtävien kautta toteutuu korkeakoulun aluevaikutus. Kysymykseksi on viime vuosikymmeninä noussut, miten sairaanhoitajakoulutus korkeakouluna voi tutkimus- ja kehittämistyön keinoin olla luomassa uutta, yhdessä korkeakoulu- ja työelämäkumppaniensa sekä asiakkaiden kanssa. Tämä työ konkretisoituu sosiaali- ja terveydenhuollon uudet toimintamallit -painoalalla, joka on yksi TAMKin strategian painoaloista.

Kehittämistyö on ollut mittavaa. Voi vain kiittää kaikesta siitä työstä ja perustasta, joka sairaanhoitajan koulutuksen 60-vuotisella taipaleella on tehty. Tästä on hyvä jatkaa uudelle vuosikymmenelle.

Päivi Karttunen
Päivi Karttunen, vararehtori

Kuva: Lasse Tervajärvi