Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2016

Lukuvuosimaksu tulee – Olemmeko valmiit?

Meillä on tomera opetus- ja kulttuuriministeri. Lukuvuosimaksut EU/ETA-alueen ulkopuolisille tulivat mahdollisiksi vuoden alusta, niin kuin hän tuoreena ministerinä viime kesänä Porin SuomiAreenalla lupasi. Minä uskoin enemmän ministeriössä pitkän uran tehnyttä virkamiestä, joka arveli lain muuttuvan vuotta myöhemmin, ja aikaisintaankin kesällä 2016. Me kokeneet keski-ikäiset ukkelit saimme todeta tahdin ministeriössä muuttuneen. Ja itselleni mieluisaan suuntaan.

Lukuvuosimaksut EU/ETA-alueen ulkopuolisille tulevat pakollisiksi vieraskielisessä korkeakoulutuksessa elokuussa 2017. Haku tuolloin alkaviin koulutuksiin tapahtuu jo ensi talven aikana. Maksaviin tutkinto-opiskelijoihin liittyy lain vaatiman apurahajärjestelmän lisäksi monta muutakin kehitystarvetta. Maksava asiakas seisoo kohta aulassamme, olemmeko valmiit?

Omanilaisia nuoria opiskelemassa Tampereen ammattikorkeakoulussa, kuva vuodelta 2013.

Omanilaisia nuoria opiskelemassa Tampereen ammattikorkeakoulussa, kuva vuodelta 2013.

Ensimmäisenä tulee useimmille mieleen maksun suuruus. TAMKissa päätettiin veloittaa 9 800 euroa AMK- ja 10 800 euroa YAMK-opiskelijalta vuodessa. Jos yleistää rankasti, Aamulehden mukaan tällaiset summat lähinnä naurattavat nykyistä ulkomaalaista tutkinto-opiskelijaa. Meidän pitää löytää jatkossa niitä joita ei naurata. Korkeintaan hymyilyttää, niin kuin tähän asti kaikille koulutuksemme kustantanutta iloista suomalaista veronmaksajaa.

Maailmalla koulutuksen ostajia onneksi riittää. Moni heistäkin odottaa mahdollisuutta omaa maksuosuutta huojentavaan apurahaan, kun kerran muuallakin sellaista tarjotaan. Suomessa apuraha tai maksuhuojennus yhdistetään keskimääräistä alempaan maksukykyyn tai jo saavutettuun opintomenestykseen. Kummankaan luotettava todentaminen EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevien osalta ei ole helppoa, joten niillä perustein tulijoiden tasavertaisuus olisi vaikea säilyttää. Ehkäpä keskitymme etukäteen myönnettävillä apurahoilla helpottamaan päätöstä paikan vastaanottamiseen. Aikainen lintu madon löytää. Myös opintomenestyksestä TAMKissa on jo perinteisesti luontevaa palkita.

Entäpä se kuuluisa hinta-laatusuhde? Maksava asiakas on ilmaispalveluja käyttävää kärkkäämpi arvioimaan ja vaatimaan parempaa. Aina kun maksamme ostamme myös asiakkuutta, oikeutta valita ja myös kyseenalaistaa saamamme suhteessa lupaukseen. Tämä koskee koulutussisällön ja toteutuksen lisäksi kaikkia tarvittavia palveluita opinto-ohjauksesta IT-palveluihin. Jotkut tulevat riitauttamaankin tekemänsä kaupat niin kuin on muuallakin tapahtunut. Kuuluu demokratiaan.

Mutta ensin pitää saada maksavia opiskelijoita, mikä vaatii meiltä suurimmat ponnistelut. Tällä hetkellä 70 % ulkomaisista tutkinto-opiskelijoistamme on EU/ETA-alueen ulkopuolelta. Heistä suurin osa on valinnut nimenomaan maksuttoman koulutuksen. Ilman uuden kohderyhmän löytämistä saamme jatkossa joka vuosi kymmeniä ulkomaalaisia opiskelijoita vähemmän. Kansainvälisyys heikkenisi radikaalisti, vaikka yksi lukuvuosimaksujen päätavoitteista on mahdollistaa taloudellisesti sen reipas kasvattaminen. Lukuvuosimaksuja ei tule ellei joku osta.

Yksilöille myynti ei voi perustua henkilöstömme vierailuun jokaisen ostajakandidaatin luona. Siihen eivät nämä maksut riitä. Markkinoinnin lisäksi meidän on saatava puskaradio soimaan, suuri määrä meille lojaaleja ihmisiä myymään koulutustamme ystävilleen, tuttavilleen ja kohtaamilleen koulutuksen etsijöille. Ensimmäisenä jokainen meistä nykyisistä TAMKilaisista ja aktiiviset alumnimme. Ja lisäksi hyvä joukko paikallisia myyntiagentteja ja partnereita ympäri maailman alkaen joiltakin lupaaviksi arvelluista maista. Kannusteitakin tarvitaan, niin että kauppa se on mikä kannattaa. Tehdään siis TAMKista entistäkin kansainvälisempi, yksi suomalaisista koulutusviennin menestyjistä. Ja uskotaan siihen kärsivällisesti, vaikka opiskelijamäärissä saadaankin se muutoksen aiheuttama muutaman vuoden takapakki.

Mikko Naukkarinen

Mikko Naukkarinen, varatoimitusjohtaja

Sisältö ratkaisee

Kävin kehityskeskustelun viikko ennen talvilomaa – itseni kanssa. Tunnistin tavoitteeni lomaviikolle eli ulkoilua ja urheilua. Koska kyseessä oli loma, en halunnut asettaa liian tiukkoja tavoitteita, joskin minimitavoitteena oli parin tunnin keikka päivittäin. Kuluneen kauden arviointi oli nopeasti tehty: liikuntaa on ollut selkeästi liian vähän. Ja turha minun on syyttää talven kehnoa lumitilannetta, kun olisin voinut vaihtoehtoisesti kerätä energiaa sisälajeissa.

Kehityskeskustelu, tuloskeskustelu, palautekeskustelu, keke, keku tai muulla termillä tuntemamme keskustelu on yksi johtamiseen vakiintuneista työkaluista. Niin TAMKissakin. Ohjeistukset ovat olemassa, samoin lomakkeisto HR-järjestelmässä sekä esimiehiä ja henkilöstöä on informoitu ryhmä- ja yksilökehityskeskusteluiden tavoitteista, sisällöstä ja aikataulusta. Kaikki siis kunnossa, vai onko?

Välillä kuulen, kuinka kerran vuodessa käytävään kehityskeskusteluun ladataan odotus ’kaikki kuntoon kerralla’. Tämäkin saattaa toimia, mutta uskon arkiseen kanssakäymiseen ja pienten tekojen voimaan. Mielestäni tämä nimetty, rauhoitettu keskustelu on antoisa ainoastaan silloin, kun sitä edeltää normaali jatkuva vuoropuhelu ja luottamukselliset välit. Nämä auttavat myös palautteen antamisessa ja vastaanottamisessa. Professori Kirsti Lonkaa mukaillen palautteella tulee olla informaatioarvo. Eihän ole tarkoitus, että keskustelu on keskinäinen myhäily, että kaikki on ok, ellei kaikki ole ok.

Kehityskeskustelun sisältö ratkaisee. Yksikin oivallus omassa toiminnassamme voi haastaa ja muuttaa toimintatapojamme ja käytäntöjämme. Saamme aikaiseksi aaltoliikkeen työyhteisössämme. Tärkeänä näen myös osaamisen läpikäynnin ja kehittämistoimenpiteistä sopimisen, sillä se tuo konkretiaa ja mahdollistaa osaltaan työssä pärjäämisen. Ja kun asiat kirjataan muistiin, niihin on asianosaisten helpompi palata vuoden mittaan.

Keskustelun sisältöön ja antiin vaikuttaa se, miten yleensäkin ajattelemme asioista. Ihmisten erilaisuus haastaa meitä kutakin kuuntelemaan ja ymmärtämään toista hänenä itsenään. ’We don’t see things as they are, but we see them as we are.’

Annamme itse merkityksen kehityskeskustelulle. Kukin löytää keskusteluun hänelle sopivia tapoja, eikä mitään pakollista tapaa tarvitse olla. Yhteiset aineistomme toimikoon ajatusten virittäjänä ja muutenkin voi edetä. Oleellista on sekin, että annamme kehityskeskustelun lähentää ja edistää toimintaamme, on keskustelu käyty sitten ryhmäkeskusteluna, kollegan, esimiehen tai itsensä kanssa.

Sain talvilomani liikkumisesta välitöntä palautetta, kun heittelimme jääkiekkokaukalossa ylävitosia mustan kumikiekon heilahtaessa maaliverkkoon. Hiihtoladulla jouduin miettimään kehittämistoimia eli miten palautan perinteisen hiihdon tekniikan sen jäätyä luisteluhiihdon jalkoihin viimeisen 15 vuoden aikana. No, aikaisempi osaaminen löytyi ja harjoittelu paransi suoritusta. Lomaviikkoni oli virkistävä ja voimaannuttava. Kehityskeskusteluni ajoi asiansa.

Merja Jortikka

 

 

 

 

Merja Jortikka, henkilöstöjohtaja