Ammattikorkeakoulut digitalisaation pyörteessä

Päivi KarttunenViime aikoina on eri foorumeilla käyty kiivasta keskustelua digitalisaation vaikutuksista koulutukseen ja työelämän osaamisvaatimuksiin. Tätä keskustelua korkeakouluissa on ruokkinut erityisesti keskustelu MOOCeista tai yhteisistä verkko-opinnoista, mikä on toki vain pieni puro tässä mittavassa kehityksen virrassa. Tämän lisäksi monenlaiset mobiiliratkaisut, sosiaalisen median mahdollisuudet, pelillisyys ja uudentyyppiset oppimisympäristöt ovat vallanneet tilaa ja löytäneet paikkaansa niin työelämässä kuin koulutuksessa. Moderni teknologia ei kuitenkaan vielä ole laajassa mitassa koulutuksessa todellisuutta. Jonkinlainen indikaatio tästä on viime keväänä julkaistu OECD-maissa tehty selvitys, jonka mukaan suomalaisessa koulutuksessa muun muassa tietokoneiden hyödyntämisessä opetuksessa jäimme viimeisille sijoille.

Samaan aikaan korkeakoulutukselta kuitenkin odotetaan osaamista, joka muuttaa työelämää. Odotetaan toki ajantasaista tietoa ja taitoa, mutta entistä enemmän tässä muuttuvassa yhteiskunnassa ja työelämässä otetaan monipuolisia työelämätaitoja. Tähän monipuoliseen osaamiseen mitä suurimmassa määrin sisältyy taito hyödyntää modernia tieto- ja viestintäteknologiaa ja digitaalisia toimintaympäristöjä sekä kykyä muuntaa osaamistaan näissä muuttuvissa olosuhteissa. Mutta miten näitä taitoja sitten opitaan? Lukemalla tai luentoja kuuntelemalla ei näissä taidoissa pitkälle päästä. Niitä opitaan erityisesti toimimalla käytännössä ja hyödyntämällä niitä toimintatapoja ja teknologioita, jotka ovat arkeamme ja työelämän arkea.

Uudet teknologiat ja verkko ovat mahdollistaneet oppimisen kaikkialla. Samalla käsitys tiedosta, tiedon hankkimisesta ja jopa tiedon tuottamisesta on muuttunut. Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten tietoa etsittäessä suunnattiin kirjastoon, tehtiin monimutkaisia hakuja ja tuloksena saatiin mittavia kirja- ja artikkelilistoja. Nyt tämä kaikki on saatavissa nopeasti omien mobiililaitteiden tai tietokoneiden avulla. Ajankohtaista ja ihan oikeaa tietoa on saatavissa monissa eri muodoissa niin asiantuntijoiden videoluentoina kuin tieteellisinä artikkeleina tai mielenkiintoisina oppimispeleinä. Samaan aikaan myös monet kaupalliset yritykset ovat kehittäneet eri aloille verkko-opetuspaketteja, ja niitä tarjotaan lähes päivittäin korkeakouluille perinteisen opetuksen korvaajiksi. Kysymys kuuluukin, mikä on korkeakoulun tehtävä ja rooli tässä kehityksessä? Mikä on meidän roolimme? Miten muuttuneet mahdollisuudet ovat muuttaneet meidän toimintatapaamme ammattikorkeakouluissa? Ja miten asiantuntijamme ja asiantuntemuksemme näkyy maailmalla oman alamme edelläkävijöinä?

Mikäli haluamme olla todella luomassa tulevaisuuden osaamista, olemme tilanteessa, jossa meidän on kriittisesti arvioitava nykyisiä opetuskäytäntöjämme ja oppimisympäristöjämme ja oltava myös valmiita muuttumaan. Samalla on tärkeä arvioida kaikki ne mahdollisuudet, joita meidän käytössämme jo tällä hetkellä on. Näin voimme vapauttaa resursseja erityisesti sellaiseen oppimiseen ja ohjaamiseen, jota opiskelijamme todella tarvitsevat saavuttaakseen työelämän korkeakoulutukselle asettamat mittavat oppimistavoitteet. Näihin haasteisiin vastannut ammattikorkeakoulu, joka on tulevaisuutta tekevä korkeakoulu, on varmasti erinäköinen kuin se, jossa tällä hetkellä toimimme.

Päivi Karttunen, vararehtori

6 thoughts on “Ammattikorkeakoulut digitalisaation pyörteessä

  1. Ari Järvinen

    Ainakin nuorten eli päivätoteutuksessa ja aikuisten eli monimuotototeutuksissa opiskelevien opiskelun erot tulisi tunnistaa ja huomioida. Vanhemmilla ei ehkä pelillisyys ole se juttu, jolla tuloksia saadaan aikaan. Ei myöskään sillä, että lähiopetuksessa kerrotaan helposti muutenkin omaksuttavat perusasiat, jonka jälkeen lisätietojen hankkiminen jätetään opiskelijan omalle vastuulle siten, että vain tenttitulos kertoo osaamisesta.

    Monimuotototeutusten pedagogiikka ei ehken ole maailman helpoin asia eikä ehkä edes opetuksen alalla tutkituin aihe. Tutkimuksella luodun teorian jalkauttaminen vie oman aikansa, mutta voisiko hyviksi arvioitujen menetelmien käyttöönottoa nopeuttaa? Voisikohan edes harkita sitä, että ammatillisissa aineissa omattavat perusasiat opetellaan itse alkuohjauksessa saadulta materiaalilistalta (kirjoja, www-sivuja, laskentaohjelmistoja jne., joilla annettujen tietojen oikeellisuus on ”tarkastettu”), jonka jälkeen lähiopetukselle varatussa ajassa asiantunteva ja ammattitaitoinen opettaja johdattaa oivaltaman ne haasteellisimmat asiat? Soveltuvin osin tätä voi käyttää myös muissa aineissa, mutta esim. matematiikan opetteluun menettely tuskin soveltuu kovinkaan hyvin.

    Monimuotototeutuksien opiskelijoilta kannattaisi ehkä kysellä hieman enemmän, miten he kokevat opiskeluun liittyvät asiat. Syyt ja motivaatio ovat ehken hieman toiset kuin elämänpolun alussa olevilla. Myös kokemukset työelämästä ja yhteiskunnasta ovat kullakin erilaisia, niin hyvässä kuin pahassa, samoin opiskeluun liittyvistä tekijöistä. On myös syytä muistaa, että aikuisopiskelijat vievät saman tien kokemuksiaan ja oppejaan työelämään suoraan tai soveltaen eli vaikuttavuus on nopeampaa.

    Vapaa keskustelu on varmastikin hyvä tapa eri näkemysten julkituomiseksi, samoin hyvin laaditut kyselyt tuottavat arvokasta tietoa. Toimia ei kuitenkaan kannata suunnitella 8 – 16 ehdoin, vaan opiskelijoiden ehdoin.

    Vastaa
  2. Pirjo Jaakkola

    Digitalisoitunut toimintaympäristömme haasttaa meitä monissa asioissa, ei vähiten opetuksen ja opiskelun yhteydessä. En puhuisi enää verkko-opetuksesta ja sen ominaispiirteistä verrattuna johonkin muuhun tapaan opettaa ja opiskellla. Mielestäni on järkevämpää opetuksen ja oppimisen maailmassa pohtia sitä, miten digitalisaatio vaikuttaa pedagogiseen ajatteluumme ja mitä valintoja ja kehitysaskeleita se meiltä opettajina, ohjaajina ja koulutusorganisaationa edellyttää. Nykyisessä tietotekniikan kehityksessä emme mielestäni opetuksessa ja oppimisessa ole mitenkään digitalisaation ulkolaidalla eikä meidän ole mahdollista valita ”ei-digitaalista” tapaa koulutuksen toteuttamiseen. Koulutus on samassa kehityksen kelkassa kuin yhteiskunnan muutkin toiminnot.

    Päivi kiteytti ajatuksiaan hyvin toteamalla, että meidän on kriittisesti arvioitava nykyisiä opetuskäytäntöjämme ja oppimisympäristöjämme ja oltava valmiita muuttumaan.

    Vastaa
  3. Marjatta Myllylä

    Ilahduttavaa lukea johtajatasolta kannustusta muutokseen. Omia opettajaopiskelijoitani olenkin jo kuljettanut MOOCien suuntaan. Jouluksi valmistuvat perehtyivät siihen mitä ovat MOOCit ja julkaisivat siitä Bloggerissa tuotoksensa mielipiteineen ja perusteluineen miten opettajankoulutus voi toteutua MOOCina. Jatkoa seuraa keväällä kahden opettajankoulutuskurssin kanssa.

    Vastaa
  4. Mark Curcher

    I apologize as I have only been able to read the post and the replies with Google translate (but that in itself is a sign of the digital transformation of which you speak – the use of ’smart’ algorithms to enable translation, no human involved).

    If I have understood the translation correctly, then I am greatly encouraged by the Vice President’s comments. I have now been working for TAMK for almost two years and I am going to admit to being surprised at the level of adoption of new digital pedagogies and approaches when I came here. It is assumed that Finland is a world leader in these areas by many in the international arena, not based on any hard data, research or even anecdotes, but mostly just by virtue of Finland’s reputation. Yet the reality did not meet my expectations and I speak generally not only about TAMK. I was surprised that adoption here was behind, well behind, a developing country like the UAE.

    I do not advocate that we blindly follow every new ‘bright and shiny’ technology or app – a well-considered and measured approach, based on research and data is required – but it is true that Finland and TAMK risk being left behind if it does not start to make significant changes. Change cannot be avoided and my own attitude is to embrace it, enjoy it and the opportunities that it brings. I think the key word here is “Open” – we really need to be open to new ideas, new ways, new technologies and new challenges. I hope that I have understood the blog post well enough!

    Vastaa
  5. Matti Kivimäki

    ”Kukas kissan hännän nostaisi, jollei kissa itse…?”

    Pari skenaariota (tarkoituksellisesti ääripäistä):

    Skenaario A – TAMKissa ei ole ainuttakaan lähiopettajaa. Opiskelija saa sähköpostiinsa tiedon hyväksytyksi tulemisestaan ja samalla käyttäjätunnuksen TAMKin opintopolulle. Opiskelija loggaa itsensä sisään verkkopankkitunnuksilla ja muokkaa salasanaansa ja halutessaan muille näkyvää profiiliaan.
    Opiskelijalle on kaikesta opintotarjonnasta rakennettu valmiit materiaalit ja ”stepit” – materiaalia löytyy videoiden muodossa, kirjallisuuslähteinä, kirjoitustehtävinä, toimeksiantoina – tehtävät pitävät sisällään myös esim. verkkokeskusteluja ja verkon ylitse tapahtuvaa vuorovaikuttamista ja prosessointia vertaisopiskelijoiden kanssa, jolloin opiskelijat pääsevät reflektoimaan näkemyksiään – joistakin teemoista (=perusteet) järjestetään massaluentoja, joihin ottavat osaa yhtäaikaa kaikki Suomen amkien alan tuhannet opiskelijat… – kun opiskelijalle osoitettu materiaali on prosessoitu oikeassa järjestyksessä ja tietyn laatuisesti suoritettuina, opiskelijalle tulee sähköpostiin 48kk opiskelujen aloittamisen jälkeen liitetietona todistus tutkinnon suorittamisesta. Valmistunut opiskelija omaa huippuluokan ”some”-taidot ja osaa käyttää sujuvasti kaikkia etätyön mahdollistavia online-työkaluja.
    Materiaalin TAMK on ostanut ulkopuolisilta palveluntuottajilta ja maksaa lisenssimaksuja käyttökertojen mukaisesti, ml. kiinteän vuosimaksun. Näin opetus olisi mahdollista järjestää ilman opettajia, mutta myös ilman fyysisiä luokkatilojakin (kiinteistöt voidaan muuttaa esim. konferenssivieraita majoittavaksi hotelliksi).

    Skenaario B – Tamk tekee tietoisen valinnan (=mieltää lähiopetuksen merkitykselliseksi) ja oppiminen tapahtuu kasvotusten, luovuutta tukevassa, innovatiivisessa ympäristössä, samanhenkisten vertaisten kanssa. Opettajien suhteellista määrää opiskelijoiden lukumäärään nähden on kasvatettu ja opiskelu tapahtuu valtakunnan tasollekin suhteutettuna pienryhmissä. Opiskelijoita kannustetaan löytämään linkki kulloinkin käsittelemänsä materiaalin ja käytännön tason soveltamisen välille. Jokaisen opetuksen painotus on fokusoitu lisäarvon synnyttämiseen sidosryhmille ja onnistumisen tunteen saavuttamiseen sekä kokemiseen.
    Opiskelijat hallitsevat kasvotusten tapahtuvan vuorovaikuttamisen ja osaavat lukea keskustelukumppaneidensa kehon kieltä – he pystyvät myös aistimaan yleisen ilmapiirin ja osaavat ihmisten eri reaktioiden perusteella määrittää kanssaihmisten vahvuudet ja valmiudet, sekä soveltuvuuden eri tyyppisiin tehtäviin.
    Opiskelijat muistelevat vielä vuosienkin jälkeen opiskeluaikaansa lämmöllä, solmittiinhan siellä lukemattomia kontakteja ja vietettiin aikaa yhdessä, milloin mitäkin hanketta tai käytäntöön linkittyvää projektityötä suunnitellen. He myös pystyvät mielessään hakeutumaan tiettyyn paikkaan ja aikaan oppitunnilla, jolloin he kokivat juuri tietyn oivaltamisen tunteen silloin käsittelemänsä aineen teoriatunnilla.

    – x x x –

    MOOC taitaa olla tällä hetkellä ”se” kuuma juttu – ymmärrän hyvin kustannustehokkuuden joka saavutetaan, kun panostukset laskevat ja kontaktoivien opiskelijoiden määrä samaan aikaan kasvaa. En silti pidä pahana, vaikka kuinka TAMKin sanottaisiinkin kantavan vähiten tietoteknisiä opetuksen työkaluja käyttöönottavan oppilaitoksen viittaa harteillaan – jollakullahan tämä viitta joka tapauksessa jää kannettavaksi. Ja jos TAMK olisikin näennäisesti ”kehityksestä jäljestä”, on TAMK silloin vastavuoroisesti monessa muussa huipputasolla…

    TCO:n ja ABM-ajattelun kannattajana kyseenalaistaisin kuitenkin MOOCin kaikkivoipaisuuden, ainakin niin että päätöstä laajamittaiseen siirtymiseen MOOCin käyttöön opetuskäytänteenä ei tulisi tehdä hetken mielijohteesta ja vielä vähemmän sillä perusteella, että: ”…kaikki muutkin näin tekevät” – jos MOOC:in sanotaan olevan edullinen tapa toteuttaa opetusta, tulisi tämä kyetä arvioimaan ja todistamaan objektiivisesti – tällöin tulisi huomioida aineellisten panostusten ja lisäarvojen lisäksi myös aineettomat vastaavat elementit.
    Samoin lisäarvotarkastelussa tulisi huomioida eri sidosryhmät jotka opetus- ja oppimisprosessiin linkittyvät. Myös yhteiskunnallinen lisäarvo tulee sisällyttää tarkasteluun.
    Tarkasteluaikajänteeksi ei tule valita pelkästään lyhyttä aikaväliä, vaan myös keskipitkä ja pitkä aikaväli. MOOCiin (tai vastaaviin käytänteisiin) voi olla pakko siirtyä esim. rahoituksen niukkenemisen myötä – tosin etsivä löytää lukuisia esimerkkejä niin kunta- kuin yksityissektorilta siitä, kuinka juuri kustannussäästöjen tavoittelu onkin tullut lähtötilannetta vielä kalliimmaksi.

    Itse olen ylpeä toimiessani opettajana monimuotoisessa TAMKissa ja myös siitä, että TAMKilainen arvomaailma sallii opettajien ja työntekijöiden vaikuttaa pitkälti itse valitsemiinsa ja käyttämiinsä työskentelymenetelmiin. En vastusta mitään tuoretta ajattelutapaa tahi käytännettä ja toivon että TAMKissa vastaisuudessakin tehdään kaikki päätökset – myös kiihtyvän digitalisaation pyörteissä, vakaaseen harkintaan ja faktoihin perustuen. Itse haluan käyttää MOOCia pedagogisena työkaluna välittömästi kun se palvelee oppimistavoitteita kiistattomasti parhaiten.

    Toivon lisää tällaisia keskustelua herättäviä irtiottoja TAMKin sisällä.

    (kysymys: miten osallistaa TAMKilaiset laajemminkin keskusteluun – kattavat näkemykset olisivat ensiarvoisen tärkeitä päätöksenteolle)

    Vastaa
  6. ville saarikoski

    Olen vuodesta 2011 kysynyt kysymystä, miksei Suomeen ole syntynyt nettiaikakauden korkeakoulua.

    Suomalainen ammattikorkeakoulu on suljettu ja paikallinen. Netti on avoin ja globaali. Olemme rakenteidemme vankeja. Berliinin muuria ei kaatanut DDR:n johto. Korkeakoulumme tulee siis uudistumaan ulkoisen ympäristön, opiskelijoiden ja edelläkävijäopettajien paineessa.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *