Valonarka ehdotus syyspimeään

_full

Kuva: Ismo Santapukki

Poistu mukavuusalueeltasi, haasta itsesi

Syksy masentaa. Tämän väitteen kuulet yhdestä ja toisesta suusta ja tiedotusvälineestä. Samassa infohetteikössä samoilee monikin aikakauslehti. Oma lukunsa muodostavat ne julkaisut, jotka viestivät erilaisista, usein hyvinkin huonosti soveltuvista keinoista masennuksen voittamiseksi. Kaikkien masennuslääkkeiden ”äiti” oli erään julkisuuden henkilön muutama vuosi sitten kertoma resepti: ”Päätin lopettaa masennukseni”.

Jos resepti noin yksinkertainen olisi, niin kyllä elämä olisi helppoa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kommentissa on viisauden siemen. Omalle masennukselleen voi ihan itsekin tehdä jotakin – ainakin yrittää. Uskon lujasti, että omien rajojen koetteleminen voisi olla parannuskeino, jota kannattaisi koetella. Jos se ei tepsi, niin voi aina puolustautua kuluneella kliseellä – ei se ota, jos ei annakaan. Kukin voi koetella rajojaan omalla tavallaan. Uusi harrastus tai ihan erikoinenkin hulluttelu saattaa loitontaa masennusta. Jatkossa minä kerron, mitkä elämän erikoiset tapahtumat ovat valaisseet minun polkujani ja laajentaneet olevaisen ymmärtämystäni. Olen eräällä tavalla ajautunut kyseisiin tilanteisiin, mutta toki olen ihan itse saanut päättää, haastanko itseni.

Olin kymmenvuotias ja edessä olivat viimeisen kansakouluvuoden kevätjuhlat. Seuraavana syksynä kuluttaisin jo oppikoulun penkkejä. Opettaja oli valinnut luokan kevätjuhlaesitykseksi Joel Lehtosen sadun pohjalta tehtävän näytelmän. Tynnyrissä kasvanut tyttö oli näytelmän nimi. Opettaja oli sitten suuressa viisaudessaan tullut siihen johtopäätökseen, että hänen luokallaan ei ole yhtään sopivaa pääosan esittäjää – tyttöä siis. Jostakin syystä hän oli päätynyt pohdinnassaan minuun, pyöreähköön poikalapseen. Kauhistuksen kanahäkki, oli ensimmäinen ajatukseni. Toinen, kolmas ja varmaan vielä kymmeneskin ajatus kulki samoja latuja. Opettaja osasi kuitenkin maanittelemisen taidon ja minä taisin jo silloin olla jeesmies. Ryhdyin siis harjoittelemaan vuorosanoja. Tytöksi en ennen kenraaliharjoitusta kuitenkaan suostunut pynttäytymään. Eivät minulle mitkään pikkutytön vermeet mahtuneet. Äidin vaatekaapista löytyi sinikukkainen hame ja siihen sopiva pusero. Päähän huivi, jotta lyhyt pojan tukka peittyi. Hyi olkoon.

Itse esityksestä en paljon muista, paitsi sen hirmuisen naurunremakan, kun kaikille oppilaille selvisi, kuka pääosan esittäjä oli. Jälkikäteen selkään taputtelijoita oli kuitenkin lukuisasti. Kukaan ei kommentoinut esitystä pahantahtoisesti. Oma itsetunto oli kasvanut kertaheitolla ja vuodet ovat tuoneet lisää syvyyttä asian ymmärtämiseen. Kun sitten Suomen Nuorkauppakamarit ry postitti parikymmentä vuotta myöhemmin minulle nimikyltin käytettäväksi järjestön tilaisuuksissa ja siinä oli etunimeksi painovirhepaholaisen seurauksena kirjattu ELSA, kannoin nimineulaa ylpeänä koko sen vuoden, kun sitä piti käyttää. Toinen kerta naisena oli siis jo paljon helpompi.

Toinen ikimuistoinen rajojen kokeilu oli toimiminen topless–tarjoilijana. Nyt en siis esiintynyt naisena, vaikka yleisö toki luulikin näkevänsä tyttölapsia töissä. Elettiin aikaa noin kaksikymmentä vuotta sitten. Varuskuntapaikkakunnan ykkösravintola ilmoitti, että sen keskiviikkoillassa olisi vähäpukeisia tarjoilijoita. Sali oli täpösen täynnä varusmiehiä jo alkuillasta. Hovimestari esitteli sitten ainutkertaiset tarjoilijansa orkesterin esiintymiskorokkeella. Kun me kaksi rohkeaa – kyse oli nuorkauppakamarin projektista – sitten astuimme estradille, kuului salista kauhistunut kohahdus: Nehän ovat miehiä… Miehiä toki, yllämme pelkkä rusetti, smokkihousut ja kiiltonahkakengät. Saimme kanniskella tuoppeja hiki päässä koko illan. Olisi siinä paita kastunut, jos sellainen olisi päällä ollut. Toki on todettava, että yleisö vaihtui varsin pian. Taisivat varusmiehet olla tarjontaan pettyneitä.

Kolmantena rajojen kokeiluna voin nostaa muistojen kirjasta esiintymisen viime kesänä TAMKin henkilökunnan lavatanssien orkesterin vierailevana solistina. Toki olen ollut lavalla samanlaisissa hommissa aiemminkin, mutta erityiseksi ja haastavaksi tilanteen teki, että koko paikalla ollut yleisö oli työtovereita, joiden kanssa jatkossakin tehdään työtä. Menettäisinkö kasvoni ihan toisenlaisena ammattilaisena, kuin mikä on keikkasolistin rooli. Kukin läsnä ollut arvioikoon, miten kävi. Minä puolestani sain taas kerran koetella rajojani ja siitä kuuluu kiitos Rantalan Arille, joka haastoi minut mukaan.

Olen kuvaillut läpi elämäni erikoisia haasteita. Rohkaisuna lukijoille voin todeta, että ei ole välttämätöntä astua ihan umpihankeen itsensä haastamisen jalossa taidossa. Ammatillisen osaamisen laajentaminen ja monipuolistaminen on kohtuullisen turvallinen mutta ehdottoman riittävä haaste. Jos siinä haasteessa onnistuu, on lopputuotteena laaja-alaisempi, positiivisempi ja itsevarmempi ihminen. Tämä heijastuu kaikkeen kanssakäymiseen niin työelämässä kuin vapaa-aikanakin. Hämärässä ja pimeässäkin vuodenajassa vilkkuu silloin aina valonkajo.

Esa Lovén
Esa Lovén, talousjohtaja

3 thoughts on “Valonarka ehdotus syyspimeään

  1. Veijo Hämäläinen

    Tämä tuli oikeaan hetkeen marraskuun ensimmäisenä arkipäivänä, jota pidän yhtenä vuoden haasteellisimmista päivistä. Olen asiasta Esan kanssa niin samaa mieltä, kuin vain voi. Aaro Hellaakosken sanoin: ”Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki.”

    Vastaa
  2. Eero Pellikka

    Terveys on lahja. Masennus on sairaus. Terveyden ja masennuksen välinen alue on laaja ja häilyvä. Kannatan ajatusta, että jokaisen kannattaa haastaa itsensä. Positiivinen kokenus vahvistaa.
    Läheltä seuranneena tiedän, että masentuneelle voi astuminen ulos oman kodin ovesta olla siirtymistä pois mukavuusalueelta. Siitä pienin askelin ponnistaen, lääkkein ja läheisten tuella, on elämä taas auennut. Kannustan minäkin, eteenpäin!

    Vastaa
  3. Matti Kivimäki

    Esan kirjoituksen pohjalta tuli mieleeni muutama ote TTY:n Technology Strategy – jatko-opintojen materiaalista:
    -innovation management is as a strategic approach more like playing poker, …less like chess
    -as a CEO, you are faced all the time the dilemma between false-positive & false negative
    -disruptive technology usually comes outside the concerned industry
    -if you come up with disruptive technology from inside your industry, you will create cannibalisation

    BR Matti

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *