Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2014

Suorita tentit ja hanki tutkinto

Aura LoikkanenEksyin pelaamaan tietokonepeliä, joka oli upotettu sähköisessä Hesarissa olleeseen mainokseen. Mainos oli ammattikorkeakoulun mainos ja pelin tarkoituksena luonnollisesti herättää mielenkiintoa korkeakoulun opintotarjontaa kohtaan. Pelissä liikuteltiin ukkelia nuolinäppäimillä ja yritettiin osua tentteihin. Kun kaikki tentit oli kerätty, sai tutkinnon.

Suoritin aikoinaan metsänhoitajan tutkinnon Helsingin yliopistossa. Tutorimme valisti meitä juuri opintonsa aloittaneita, että metsänhoitajaksi valmistumiseen ei tarvitse muuta kuin kuljeksia neljä vuotta Metsätalolla Tapion taskukirja takataskussa. Vähän enemmän siihen vaadittiin ja opiskeluvuoteni kuluivat tenttisuorituksia keräilemällä.

Kaikki muuttui maisteriopintojen aikana. Graduani varten minun piti ensin laatia tietokoneohjelma, jolla voisin käsitellä aineistoni. Olin suorittanut ATK-opinnot osallistumalla massaluentoihin ja läpäisemällä tentin. Tietokonetta en ollut koskaan nähnyt. Hankin Fortran-ohjelmointioppaan ja laatikollisen reikäkortteja (opinnoistani on jo aikaa). Löysin tietokonepäätteen, jolla saatoin olla yhteydessä yliopiston tietokoneeseen. Mutta minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka yhdistää nuo asiat.

Välillä tuntui, että en ikinä selviä tästä tehtävästä. Vähän kerrallaan lukemalla, kyselemällä ja kokeilemalla pääsin kuitenkin kiinni ohjelmointiin. Ajoittain elin flow-tilassa, jossa kaikki muu katosi ympäriltäni. Tunne oli mahtava, kun ohjelma lopulta toimi virheettömästi.

Myöhemmin maisterin paperit kädessäni saatoin todeta, että olin unohtanut lähes kaiken, mitä olin lukenut tenttejä varten. Mutta tuo kokemus ohjelmoinnista on muuttanut elämääni. Uusissa tilanteissa olen joutunut toteamaan useasti, että oma osaamiseni on täysin riittämätön. Näitä kohdatessa joutuu sietämään epävarmuutta. Mutta kun on selvinnyt yhdestä tilanteesta, itseluottamus kasvaa ja aiheuttaa lopulta myönteisen kierteen. Uskallan enemmän, saan rohkeutta, yritän ja selviän. ”Oppiminen on parasta huumetta.” Näin totesi Jaakko Lyytinen muutama viikko sitten lauantain Hesarin kolumnissaan.

Monet opiskelijat edelleenkin pitävät siitä, että kaikki on selkeää, hallittua ja ennalta suunniteltua. Että tiedetään tarkkaan, mitä tentissä pitää osata. Että aikataulutukset sovitaan mielellään puoleksi vuodeksi tai vähintään periodin mittaisiksi. Opiskelijoiden kiittävä palaute ylläpitää hyvin organisoitua ja ennakoitavaa koulumaista systeemiä.

TAMKin Environmental Engineering -koulutuksen opiskelija ottaa vesinäytettä.

TAMKin Environmental Engineering -koulutuksen opiskelija ottaa vesinäytettä. Kuva: Essi Kannelkoski.

Olen ihastuneena seurannut TAMKin opetussuunnitelmatyötä ja opintojen toteuttamista viime aikoina. Projektiopinnot ja innovointityöpajat, joihin TAMKissa on panostettu paljon viime vuosina, altistavat opiskelijat uusille kokemuksille. Opiskelija voi projekteissa onnistumisten ja epäonnistumisten kautta saada sellaista elämässä kantavaa osaamista, joita tenttisuorituksia keräilemällä ei saa. Välillä tämä tie vie oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Opettajillekin projektiopinnot tuovat uudenlaisia haasteita ja joskus he joutuvat odottamaan kiittävää palautetta vähän pidempään. Joskus jopa siihen asti, kun opiskelija on siirtynyt työelämään ja oivaltaa, miten arvokkaita oppimiskokemuksia hän ammattikorkeakoulussa on saanut. Ymmärrän hyvin, että Tampereen teknillisen yliopiston rehtori haluaisi Tekniikka & Talous -lehden mukaan kaikille opiskelijoille ensin ammattikorkeakoulututkinnon. Vasta sen jälkeen osa voisi jatkaa diplomi-insinööriopintoihin.

Hesarissa ollut tietokonepeli ammattikorkeakoulun mainoksessa välitti tahattomasti kuvaa opiskelusta tenttisuoritusten keräilynä ja tutkinnon hankkimisena. Ammattikorkeakoulussa työelämäläheinen opetus ja harjoittelut varmistavat kirjatiedon ohella osaamisen kehittymisen. Tutkinnon avulla pääsee hakemaan alan töitä, mutta osaaminen ja asenne ratkaisevat työpaikan saannin. Uudenlaisten oppimistilanteiden kautta oppimiseen koukkuun jäänyt opiskelija selviää elämässään muuttuvissakin toimintaympäristöissä.

En muuten useista yrityksistä huolimatta onnistunut keräämään tietokonepelin kaikkia tenttejä ja tutkinto jäi saamatta.

Aura Loikkanen, Korkeakoulupalveluiden johtaja

 

Karhua karkuun, susi tuli vastaan

Mikko Naukkarinen

Sitä tekisi monet asiat toisin, jos tietäisi mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Mutta olisiko tulevaisuus enää sen jälkeen sama? ’Jos olis tiennyt että’ on älyllistä epärehellisyyttä parhaimmillaan. Jälkikäteen todetun ”viisaamman” toimintatavan seurauksia kun ei ole vertailussa lainkaan mukana. Ties vaikka olisi käynyt vielä huonommin. Kun menee karhua karkuun, voi tulla susi vastaan.

Leikitelläänpä vähän noilla välteltävillä karhuilla ja yllättävillä susilla. Metsän vastustamattomalla valtiaalla ja tilaisuuden tullen iskevällä saalistajalla. Kaikki mahdolliset yhtäläisyydet TAMKin tosielämään ovat yksinomaan lukijan mielikuvituksen tuotetta.

Kun haluaa toisen menestyvän, ja on kykenevä sitä tukemaan, on valmis antamaan omastaan sen toisen auttamiseksi. Näin tekee jokainen vanhempi lapselleen, valmentaja suojatilleen, yrittäjä firmalleen. Rahaa, aikaa, työtä. Jos se toinen sitten menestyy, katuuko tukija auttamistaan? ”Jos olisin tiennyt että noin hyvin pärjää, en olisi niin paljoa auttanut!” No eipä tietenkään, menestyshän oli tavoitekin. Ja onnistui ainakin osittain juuri annetun tuen ansiosta. Mutta ilmeisesti sekin on mahdollista, että kun on päästy epäonnistumisen karhulta karkuun, tulee kateuden susi vastaan. Vai mitä sanoisitte vanhemmasta, joka katuu lapsensa opiskeluaikaista ”liiallista” tukemista, kun tämä valmistuttuaan pärjää jopa itseä paremmin?

Kun haluaa pärjätä huonompanakin päivänä, syö vähemmän kuin tienaa, ja kerää hieman varmuusvarastoa. Ei sitten ole heti pakkoraossa kun tulot eivät jonakin vuonna riitä menoihin. Samalla kasvattaa uskottavuutta neuvotteluihin pankin kanssa kun tarvitsee lainaa investointeihinsa. Ja pärjää tietenkin vähemmällä lainalla, eikä käytä niin paljoa itse toiminnasta vastikkeettomiin korkomenoihin. Mutta kerjuulle joutumisen karhua vältettäessä voi käydä niinkin, että ahneuden susi iskee saaliinjaolle. Ei ole kristinoppiaan lukenut, himoitsee häpeilemättä toisen omaa. ”Kyl on oksan ottajaa, kun on kuusen kaataja”, tapasi äitini ihan kansakoulupohjalta meille lapsille neuvoa.

Karhustapa tuli mieleen verokarhu. Sehän ottaa meiltä taitamattomilta rahankäyttäjiltä mammonaa parempaan turvaan, viisaampaan käyttöön. Omaksi hyväksemme, totta kai. Mitä enemmän ottaa, sitä vähemmän meillä kuluu aikaa sen käytöstä murehtimiseen. Vapauttaa kapasiteettimme jalompaan tarkoitukseen, ydintehtäviin. Ja kaikkihan koituu omaksi parhaaksemme. Etteikö vain elämä tulisi valmiina palveluina peräti edullisemmaksikin? Mutta kun olet jotakin karhulta säästyneillä rahoilla elämäsi turvaksi hankkinut, kyllä ilmaantuu ystäviä selkään taputtelemaan. Ehdottelevat toinen toistaan parempaa käyttöä omaisuudellesi. Tietävät kuinka homma hoidetaan, sinun eduksesi. Susia lammasten vaatteissa?

Nyt tuli jo niin ”sutta ja sekundaa”, että voi koitua karhunpalvelukseksi näille blogeille. Jos olisin sen tiennyt, olisin kirjoittanut vaikka viekkaista ketuista ja petollisista käärmeistä. Houkutteleva tilaisuus minutkin sai sutena karhumaisuuksiin lankeamaan. Toki kadun toisaalla, jos kannatus tästä laskee.

JK. Kohta voi tulla myyntiin 70 m uuden veroista kävelysiltaa. Kannattaa kysyä kiinteistöpuolelta vähän käytetyn hintaa ennen kuin alkaa omaan tarpeeseensa uutta tehdä. Ja varmistaa käyttökohteessaan, onko molemmissa päissä jotakin minne mennä.

Mikko Naukkarinen, vararehtori