Saa myydä!

Suomessa ei saa myydä tutkintokoulutusta. Maksamme sen verovaroista kaikille, myös ulkomailta tänne opiskelemaan tuleville. Useimmissa maissa näin ei ole. Olemme vauras ja edelleen luottoa saava kansa.

Kun tutkintokoulutus ei voi olla myytävä tuote, suomalaisten oppilaitosten on vaikea kilpailla tasapäisesti kansainvälisillä kaupallisilla koulutusmarkkinoilla. Kuitenkin koulutusviennistä odotetaan jo hallitusohjelmasta alkaen uutta tulonlähdettä. Aivan kuin lähetettäisiin jääkiekkomaajoukkue MM-kisoihin ”pappasäännöillä”. Meidän joukkue ei ammu lämäreitä eikä taklaa, mutta yrittäkää nyt muuten pärjätä. Menestyvillä koulutusviejillä ei tällaisia rajoitteita ole. Esimerkiksi 20 miljoonan asukkaan Australia saa tutkintokoulutuksen myynnistä yli 10 miljardin euron vuositulot.

Ilmaiseen koulutukseen hakeutuu oma kohderyhmänsä, mutta vielä useampi maailmalla haluaa ostaa laatukoulutuksen. Ilmaiseen ei aina luoteta. Kun vielä osa valtioista maksaa koulutuksen kansalaisilleen myös ulkomailla, miksi valita ilmainen? Maksavana asiakkaana voi vaatia laatua vastineeksi.

Kansainvälisillä koulutusmarkkinoilla on kova kilpailu. Suurilla volyymeillä ja alhaisemmilla palkkatasoilla päästään meitä edullisempiin hintoihin. Voimme menestyä osaamisalueilla, joista suomalaiset jo muutenkin maailmalla tunnetaan. Silloin hinnan ei tarvitse olla alhaisin. Peruskoulu, ympäristöosaaminen, metsä- sekä mobiiliteknologia ovat esimerkkejä alueista, joilla suomalaisen ei tarvitse lähteä tunnettavuudessa nollatasolta. Monet nykyisin ilmaisena tarjoamamme englanninkieliset koulutukset eivät sen sijaan kaupallisesti menestyisi, kun rahalla saa maailmalta tunnetumpaakin osaamista.

Vaikka tutkintoja ei saakaan myydä, koulutusosaamista saa. Voimme myydä koulutusmoduuleita, täydennyskoulutusta, koulutuksen järjestämisen ja kehittämisen konsultointia sekä osia asiakkaan tutkintokoulutukseenkin. Kun vain uskallamme kertoa sen myös asiakkaalle.

Rimakauhu myymisessä saa kiertämään estettä jo ennen kuin ollaan sen edessä. Tuntuu niin likaiselta puuhalta ottaa suomalaisesta koulutuksesta maksua. On totuttu siihen, että suomalainen veronmaksaja on valmis maksamaan lisääkin veroja, kunhan ilmaispalvelut turvataan. Asiakas katoaa, kun aletaan puhua rahoituksesta. Eihän lahjasta sovi rahaa tyrkyttää. Saattaisivat uudet suomalaiset yhteistyökumppanit vielä loukkaantua.

Labrakuva_muokattu

Omanilaiset insinööriopiskelijat opiskelivat TAMKissa kesällä 2012.

Koulutusosaamisen myynti on nykyiselläkin lainsäädännöllä todellinen mahdollisuus. Monissa maissa on jo kyllästytty tunnettujen koulutusvientimaiden tuomiin valmiisiin järjestelmiin. Globaalien osaamisten alueilla ne toimivat. Mutta osin koulutussisällöt ja erityisesti koulutustarjonta pitää sovittaa kohdemaan elinkeinoelämään, edeltävään koulutusjärjestelmään ja kulttuuriinkin sopiviksi. Muuten voi käydä niin kuin Saudi-Arabiassa, jossa yliopistotutkinnon suorittaneiden työttömyys on vastoin globaalia suuntausta jopa tuplasti korkeampi kuin kouluttamattomien. Englantilainen kirjallisuus ja monet muutkaan ulkoa tuodut perinteiset pääaineet kun eivät arabikulttuurissa työllistä. Tarve oman koulutuksen kehittämiseen on akuutti monessa maassa, jossa perinteiset koulutusviejät ovat jo vuosikymmeniä pyörittäneet standardioppilaitoksiaan.

Koulutuksen kehittäminen suomalaisella osaamisella toimii myös siksi, että ainutkertaisessa kehitysvaiheessa kustannusten minimointi ei ole tärkeintä. Päinvastoin, monesti halutaan parasta osaamista oman järjestelmän rakentamisessa, ja hinta on vasta toissijainen peruste. Kehittämisen jälkeen sitä voidaan edullisesti pyörittää omin voimin. Vaikka ostajalle kauppa olisikin ainutkertainen, voi myyjä kehittämisvaiheita moduloimalla tarjota toistoja eri maihin ja koulutustasoille. Samalla pääsee kehittämään myös suomalaista koulutusta ja osaamista asiakkaan toimeksiannoissa.

Suomalaisten on rohkeasti myytävä sitä mitä saa myydä, ja antaa asiakkaalle mahdollisuus tehdä hyvät kaupat ihan omalla rahallaan. Vastineeksi saa mitä suomalainen lupaa. Aito maksaja takaa, ettei toiminta lopu kehityshankkeeseen, vaan johtaa jatkuvaan hyötykäyttöön. Toisin kuin pääosassa ulkopuolisten rahoittamista projekteista, joiden elämä jatkuu lähinnä tilintarkastuksissa.

Mikko Naukkarinen, vararehtori

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *